Vieras Venäjä
Olen lueskellut viime aikoina venäläisiä klassikoita. Syksyllä luin Leo Tolstoin eepoksen Sota ja rauha, joka kuvaa muutaman päähenkilön kautta Napoleonin sotien aikaan 1800-luvun alkupuolella. Tällä hetkellä yöpöydälläni on Mihail Solohovin Hiljaa virtaa Don. Kolmiosainen kirjasarja käsittelee kasakkayhteisön vaiheita ensimmäisen maailmansodan ja Venäjän vallankumouksen aikaan.
Yhteistä molemmille kirjoille on laajuus. Tunnustan, että olen välillä pudonnut päähenkilöiden ja monien sivuhahmojen vaiheita seuratessani. Kirjan henkilöiden monet erilaiset lempinimet ja muutenkin vieras kulttuuri ovat aiheuttaneet sen, että on välillä vaikea muistaa, että kuka se tämä henkilö nyt taas olikaan.
Kirjojen verkkainen tapa kuvata elämää puhuttelee. Vaikka päähenkilöt elävät kuohuvia aikoja, heidän erilaisia ratkaisujaan yritetään ymmärtää. Kaikkea ei yritetä kuvata nopeasti, vaan kirjan henkilöiden annetaan kasvaa. Lukijan tehtävä on tutustua ajan kanssa näihin ihmisiin ja heidän kohtaloihinsa.
Samalla olen kyllä jonkin verran pohdiskellut sitä, että miksi tämä venäläinen kulttuuri tuntuu jollain lailla vieraalta, vaikka Suomen valtiolla on pitkä yhteinen raja Venäjän kanssa. Miksi olen itse aina katsonut lännen suuntaan ja opiskellut esimerkiksi koulussa englantia, ruotsia ja saksaa, siis Länsi-Euroopan maiden kieliä.
Suomen käymät sodat historian eri vaiheissa ovat varmasti yksi syy siihen, että veli tai sisko venäläiseen on suhtauduttu tietyllä epäilyksellä. Omana kouluaikanani 70- ja 80-luvuilla Neuvostoliitto oli vielä voimissaan, mikä teki vaikeaksi itänaapurin ongelmista julkisuudessa puhumisen. Tosin aika monilla suomalaisilla alkoi olla lomamatkojen kautta omia kokemuksia Neuvostoliiton arjesta. Tuttujen tuomien Venäjän tuliaisten ohella alkoi välittyä rosoisempaa tietoja itänaapurin elämästä.
Suomessa elää venäjänkielisiä vajaa 50 000. Se on heti Suomen ja Ruotsin jälkeen kolmanneksi puhutuin kieli. Kohtaamiset venäjänkieltä puhuvien kanssa lisääntyvät tulevaisuudessa täällä koti-Suomessakin. Se on iso haaste, samalla siihen sisältyy mahdollisuus erilaisten kulttuurien yhteentörmäykseen. Tästä esimerkkinä on kuluneella viikolla sekä Suomen että Venäjän mediassa kuvattu kiista erään Turussa asuvan venäläispojan huostaanotosta.
Raamatun alkuosassa, Vanhassa testamentissa, puhutaan aika ajoin vierasmaalaisten ihmisten kohtaamisesta. Useat maininnat muukalaisista viittaavat siihen, että heitä on täytynyt olla muinaisessa Israelissa suurin joukoin.
Lähimmäisenrakkaus ja muukalaisen rakastaminen liittyvät läheisesti toisiinsa. Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi (3.Moos 19:18) tarkoitti alun perin oman kansan jäseniä. Ennen pitkää käskyn ala kuitenkin laajeni, ja lähimmäisenrakkauden piiriin luettiin myös muukalaiset, jotka tätä rakkautta erityisen kipeästi kaipasivat.
Menneellä viikolla olemme viettäneet rasisminvastaista viikkoa. Tavat, tottumukset ovat erilaisia, vaikka ihminen on pohjimmiltaan aika lailla samanlainen asuinpaikasta riippumatta. Luulen, että tutustuminen vieraasta kulttuurista tulevaan vie aina aikaa. Yhteyden luominen ei useinkaan onnistu heti, vaan vaatii myös pikkuisen viitseliäisyyttä. Jos ottaa ystävällisen katsekontaktin, niin usein se on hyvä alku tutustumisen tiellä.
