Vatikaanin vanki

Etsi syvä kaivo!

Paavin eroilmoitus saa aikaan Vatikaanissa  kaaoksen ja ihmettelyn vyöryn. Apuun kutsutaan, asiantuntijaksi, suomalainen tutkija, vertailevan uskontotieteen professori Anni Isotalo. Uusi kirja on suoraan jatkoa edelliseen parivaljakon yhteistyön tulokseen, Bosporin helmeen. Mikko Ketolan tutkijaminä ja Anssi Rauhalan taitelijaminä luovat aikaan hienon suomalaisen sarjakuva-albumin, siinä yhdistyvät sulassa sovussa kirkkohistoria, dogmatiikka ja eksegetiikka sekä uudet tutkimustulokset. Uudessa sarjakuva-albumissa seikkailu vyöryää eteenpäin kuin juna konsanaan.
 
Tutkimustehtävässään Anni Isotalo joutuu keskelle juonitteluita ja romantiikkaa, keskelle vaikeita asioita ja ajanpolttavia kysymyksiä. Albumin nimi viittaa kirkollis-poliittiseen kiistaan 1870-luvun Italiassa, Vatikaanista ja paavin vallasta (Paavi Pius XI) . Anni Isotalon tutkimuksissa joudutaan pohtimaan kuka/mikä onkaan Vatikaanin vanki. Uudessa albumissa yhdistyvät danbrownimainen juonenkuljetus, ilkkaremesmäinen jännitys ja perinteinen sarjakuvakerronta selkeine kuvineen ja raameineen.
 
Uusi albumi on harvinaisuus suomalaisessa sarjakuvamaailmassa, sen pyrkimys tuoda esille kirkkohistoriallista ja uutta teologista tutkimusta on kunnioitettava asia, kirkkohistoriaa voidaan tuoda esille hyvinkin monipuolisesti ja iloisesti. Kerronnassa on havaittavissa (jälleen kerran) sisäpiirivitsejä ja tuttuja hahmoja teologipiireistä. Sarjakuvan keinoin on hyvä pohtia ajanpolttavia kysymyksenasetteluita entäpä jos -mietinnän tavoin. Uusin kirja on parivaljakon neljäs teos ja mielenkiintoista odotella mihin suuntaan he seuraavaksi menevät. (Juha Vähäkangas)

Ketola, Mikko & Rauhala, Anssi: Vatikaanin vanki. Professori Anni Isotalon tutkimuksia 4. Minerva 2009