Varjomadonna

Näin kysyy Heli Slunga uudessa runokirjassaan Varjomadonna. Esikoisrunokirja Jumala ei soita enää tänne ilmestyi 2008. Tässä uudessa runokirjassa vastataan kysymykseen näin ” Raa’asta kalasta ja munanvalkuaisista, lumivalosta, television huminasta, tammanmaidosta, sähkövirrasta uivista kuvista”. Uudet runot kertovat taisteluista, sisäisen vahvuuden kehittymistä, uhmasta, sisusta, peräänantamattomasta tavasta  kestää kaikki mikä eteen heitetään.

 

Runokirjan hämäävä  otsikko ja takakannen hento esittely eivät täsmää sisällön ja lukukokemuksen suhteen, runokirja piirtää näkyviin tiiviin ja vahvan selviytymistarinan, lyriikka on käsinkosketeltavan terävää kuvausta ihmiselämän kulumisista , kuten eräässä runossa todetaan: ” Puristan nyrkkiä taskussa, olen tehnyt niin aina”. Miten taistelijoiden käy tässä kaaottisessa kylmässä maailmassa? Mikä onkaan heidän kohtalonsa? Heli Slunga kirjoittaa ” Vain tämä on selvää: runoutta ei saa tuhlata savukkeensytyttimiin, siitä on tehtävä puukko”.

 

Uusi runokirja sisältää monipuolista ja iskevää lyriikkaa, tekijällä on silmää ja taitoa kuvata näkemiään ja kokemiaansa asioita niiden ansaitsemalla värikkyydellä ja suorasanaisuudella. Hänellä on myös kykyä loihtia erilaisia tunnelmia, kielikuvia, mielialamaisemia, toiveunia: ” Tyhjien asemasalien aavet vilkuttavat helisevissä ikkunoissa hattupäiset herrat ja päättömät naiset katson heitä lasiin piirretyn sydämen lävitse, korvissa kasvavan naurun, pienen hellyyden siemenen”. Uudessa runokirjassa tulevat  hienosti esille uusiutumisen taito, tunteidensiirto ja voimaantuminen ristiriitaa aiheuttaneiden asioiden selättämisistä. (Juha Vähäkangas)