Vinkit

Lauantaina 13.2. klo 10-13 Oulun kauppahallissa voi esittää musiikkitoiveita elävälle jukeboksille ja tukea samalla yhteisvastuukeräystä. Soittajana on director musices Pertti Haipola haitareineen. Tiputtamalla kolikon keräyslippaaseen saa vastineeksi musiikkiesityksen.
Lähde hiihtämään ja hiljentymään Oulun tuomiokirkkoseurakunnan järjestämälle retkelle pohjoisen upeisiin maisemiin 27.-31.3.2010. Leiri on kaikenikäisille ja myös nuoria aikuisia toivotaan mukaan!
Kiivas väittely, uskon menetys, uskonnollinen ristiriita, kysymys kuolemasta, universumista ja ihmisen paikasta siinä. Tässä aiheita, jotka nousevat esille paljon keskustelua herättäneessä elokuvassa Creation (suom. Luominen).
Kirkon Ulkomaanavun ensimmäiset työntekijät ja ensimmäiset avustuskontit ovat jo paikalla. Vaikka avun kuljettaminen Haitiin maan satamien ja lentokentän kautta toimiikin, on avun saaminen perille maanjäristysalueelta pelastuneille ihmisille kuitenkin haastavaa olosuhteissa, jossa vallitsee kaaos aineellisen ja henkisen infrastruktuurin romahdettua. Tällä hetkellä pulaa on kaikesta, myös puhtaasta vedestä. Kirkon Ulkomaanavun toimittamat vedenpuhdistuslaitteet ovat jo toiminnassa ja 40 000 haitilaisen vesihuolto on taattu. Taistelu puhtaasta vedestä on kuitenkin jatkuvaa.
Parisuhteen rikastuttamisviikonloppu 12.2.-14.2. Rokuan leirikeskuksessa. Viikonlopussa keskitytään parisuhteen positiivisten asioitten löytämiseen ja käyttöönottoon. Viikonlopun hinta on 82 euroa/pari. Mukaan voidaan ottaa vain rajoitettu määrä pareja ja viikonloppu täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ohjaajina toimivat Ari ja Hillevi Huovinen sekä Leena ja Matti Viita-Aho. Ilmoittautumiset ja lisätietoja: Heikki Kaikkonen puh. 040 5025 010. Ilmoittautuminen päättyy perjantaina 29.1.
Oulun vanhan musiikin festivaalin avajaiskonsertti lauantaina 30.1. klo 15 Oulun tuomiokirkossa. Oulun vanhan musiikin festivaalin avajaiskonsertissa kuullaan Sinikka Ala-Leppilammen johtamaa Oulunsalo Ensemblea, joka tarttuu Bachin Brandenburgilaiseen konserttoon nro 3 sekä kaksi vokaaliteosta: lauluyhtye Cappella pro Vocale tulkitsee Domenico Scarlattin Stabat Materin ja Sofia Magdalena lauluyhtye Jean-Philippe Rameaun motetin Laboravi. Avajaiskonsertin käsiohjelmat ovelta 10 euroa.
Kirkonkellot soittavat ilmastohälytyksen 13. joulukuuta klo 15
Viime perjantaina 27.12. Oulun tuomiokirkossa järjestetty vihkihetki veti avioon aikovia kirkon täyteen. Illan aikana yhteensä 33 asteli alttarille, 32 paria vihittiin avioliittoon, yhden parin avioliitto sai kirkollisen siunauksen. Viimeinen pari vihittiin klo 23.15. Hääparit vihittiin saapumisjärjestyksessä, ja osa pareista joutui odottamaan vuoroaan useamman tunnin. Oulun tuomiorovastin Matti Pikkaraisen mukaan tunnelmaa odotus ei kuitenkaan latistanut.
Jouluradio aloittaa ohjelmistonsa jälleen ensimmäisenä adventtina. Joululaulut soivat tauotta aina tapaninpäivään 26. joulukuuta saakka. Jouradion musiikki koostuu kotimaisesta ja ulkomaisesta perinteisestä, sovitetusta, uudesta ja kokeilevastakin adventinaikaan sopivasta musiikista. Jouluradion tuottaa Toivontuottajat, joka on pääkaupunkiseudun evanlelis-luterilaisten seurakuntien sähköisen viestinnän toimitus.
Syndicate content