Vinkit

Cross Cafen TaivasKlubi -illat tarjoilevat tänä keväänä perinteisen musisoinnin lisäksi niin improvisaatioteatteria kuin stand up -...
Suomen kristillinen rauhanliike antoi vuoden 2012 rauhanpalkinnon Changemaker-verkostolle. Changemaker on vuonna 2004 perustettu...
Tänään perjantaina (13.5.) Cross Cafen lavalle nousee kevään kolmanneksi viimeisessä TaivasKlubi-illassa Olli Helenius, musiikin...
Elossa.fi -sivusto sulkeutuu pieneksi toviksi toukokuun lopulla. Sivustolla toteutetaan uudistuksia, joiden tarkoituksena on helpottaa...
Vapaaehtoisten toteuttaman jumalanpalveluksen muoto on keveämpi Seuraava varikkomessu pidetään sunnuntaina 8. toukokuuta kello 12...
Tuiran seurakunta järjestää skootterihuutokaupan yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Huutokaupassa myydään sähköskootteri Leone:sähkönkulutus n...
Rauhan Tervehdys -lehti lähti seuraamaan Yhteisvastuukeräyksen paastokalenteria. Toimituksen paasto näkyy tällä sivustolla ja Facebookissa...
Maailmankuulu ylistysmusiikkia soittava Hillsong London saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen ja Lahden Kirkkopäiville. Yhtyeellä on juurensa...
Viime sunnuntaina järjestetty ensimmäinen popmessu täytti Pyhän Luukkaan kappelin. Paikalle oli saapunut monenikäistä porukkaa vauvasta...
Perjantaina 11.2. Cross Cafessa vietetään leffa-iltaa. Samalla kertaa selviää myös kauan odotettujen TaivasKlubi-iltojen esiintyjäkaartia....
Syndicate content