Rakkautta ja Piikkilankaa -konsertti

Ajankohta: 
La, 29.5.2010 - 19:00 - 22:30

 

Kristillinen musiikki jalkautuu toden teolla Rotuaarille pienellä, mutta sitäkin mielenkiintoisemmalla tarjonnallaan tässä ensimmäisessä Rakkautta ja Piikkilankaa -konsertissa. Tapahtuman toteutuksesta ja järjestelyistä vastaavat paikalliset oululaiset nuoret aikuiset, joita yhdistää halu kertoa Kristuksesta musiikin keinoin. Päävastuun kantaa oululaisen Nolla-yhtyeen jäsenet.

Oli sää sitten aurinkoinen tai hiukka sateinen paikan päälle kannattaa saapua jo hyvissä ajoin sillä kattaus on todella herkullinen. Konsertin juontajaa Heikki Mustakallio alias MC Heguli. Tapahtuma on ilmainen.

 

 

 

 

 

Katajainen Kansa

Helsingissä 2009 maailmaan saatettu yhtye Katajainen Kansa yhdistelee tyylissään reggaeta, iskelmää ja virsiä luoden kattauksen joka tuo mieleen lempeät suviyöt sysimetsän siimeksessä, vanhan puukirkon tuoksun ja lavatanssit jossain saariston keskellä. Rytmiosastoon vaikutteet on suurimmaksi osaksi lainattu Jamaikalta, ja niistä vastaa huippuunsa hiottu, timanttisen kova kaksikko Markus ja Eero. Kitarassa itseoppinut superlahjakkuus Lasse.

Laulaja Tommin säveltämissä melodioissa kuuluu niin slaavilainen haikeus kuin yksinkertainen elämänilo. Äänimaisemaa koristelee vielä Osmon haitarointi, jossa on aimo annos kaipausta luvattuun maahan. Sanoituksissa vastaa Tommin lisäksi singjay Pesso, ja niissä tulee vahvasti esille poikien kristillinen vakaumus ja kansamme hengellinen perintö. Muutama virsitekstikin on ohjelmistossa uudelleen sävellettynä.

 

Idän Ihmeet

Idän ihmeet on gospelyhtye, joka herättää yleisön mielenkiinnon varsin omaperäisellä tyylillään. Monimuotoinen kansanmusiikki yhdistettynä humoristisiin sanoituksiin luovat omanlaisensa näkökulman ilosanoman julistamiseen. Djembe jymisee ja laulu raikaa, kun viulu ja kitara räjäyttävät ilotulituksen yleisön ylle.

 

Nolla

Kristillistä rockia soittava Nolla kertoo kolmenlaisia tarinoita. Nolla kertoo ihmisen vaikeuksista, avun ja vastauksien etsinnästä. Nolla kertoo Jumalasta joka vastaa, auttaa, pelastaa. Nolla kertoo uudesta elämästä armahdettuna syntisenä. Nolla kertoo Tytöstä. Nolla kertoo sinusta ja minusta.
 

 

Aarni

Aarni Seppälä on nuori laulaja-lauluntekijä. Lauluissaan hän katselee maailmaa kristityn näkökulmasta ja haluaa välittää toivoa ja rakkautta syvällisten tekstien kautta. Aarnin musiikki on luonteeltaan raikasta poppia.