Popmessu täytti Pyhän Luukkaan kappelin
Viime sunnuntaina järjestetty ensimmäinen popmessu täytti Pyhän Luukkaan kappelin. Paikalle oli saapunut monenikäistä porukkaa vauvasta vaariin. Valtaosa porukasta oli nuoria aikuisia ja paikalla oli myös useita lapsiperheitä pienten vauvojen kera. Järjestäjien laskujen mukaan popmessu kokosi 250 henkeä.
Musiikki rakentui niin perinteisille virsille kuin tunnetulle popmusiikille. Moni yllättyi erityisesti kuinka paljon populaarimusiikki voikaan sisältää viitteitä ja puhetta Jumalasta. Moni tuttu kappale puhuttelikin aivan uudella tavalla uudessa ympäristössä. Seuraavaa popmessua odotettiin jo innokkaana ja moni paikalle kutsuttu rippikoululainenkin kertoi saapuvansa varmuudella uudelleen.
Ensimmäinen popmessu ja samalla koko idea on lähtöisin alun perin Helsingin Töölön seurakunnasta, jossa popmessuja on vietetty jo useamman vuoden. Oulun popmessu oli järjestyksessään ensimmäinen.