Naisten päivässä laitetaan naiset remonttiin.
Jaksamista kysytään kaikilla alueilla ei pelkästään työn ja perhe-elämän kohdalla. Kuitenkin juuri työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen on tärkeä ihmisen hyvinvointiin liittyvä kysymys. Työ ja perhe voidaan nähdä toisiaan täydentävinä, yksilön eri tarpeita tyydyttävinä ja vuorovaikutuksessa olevina elämänalueina. Työ tarjoaa toimeentulon lisäksi myös itsensä kehittämisen mahdollisuuksia, haasteita ja itsearvostuksen lähteitä. Perhe-elämä taas tyydyttää läheisyyden, rakkauden ja turvallisuuden tarpeita.
Lapset ovat keskeinen osa keskustelua työn ja perheen yhteensovittamisesta. Lapsiperheissä toivotaan säännöllisiä ja ennustettavia työaikoja sekä joustavuutta ja itsesäätelyä. On kuteinkin tärkeä huomata, että perheen käsite on laaja. Lapsiperheiden ohella työn ja perheen yhteensovittamisen ongelmat ovat myös esimerkiksi omaishoitajien - kuten vanhuksia ja pitkäaikaissairaita hoitavien omaisten - arkea. Erityisesti tämä koskee keski-ikäisiä naisia, jotka ovat vielä tiiviisti työelämässä mukana ja huolehtivat samalla ikääntyvien vanhempiensa hoidosta. Voidaankin todeta, että työn ja perheen yhteensovittaminen on elämänikuinen prosessi.
Mitkä asiat auttavat jaksamaan? Miten jaksamista voisi jakaa? Muun muassa näitä kysymyksiä ovat Naisten päivässä pohtimassa muun muassa finanssialan keskusliiton toimitusjohtaja Pia-Noora Kauppi, Kirkon Ulkomaanavun sidosryhmäjohtaja, pastori Marianne Heikkilä. Päivän aikana Remontti-Raisa huolehtii siitä, että myös naiset laitetaan remonttiin.
Naisten päivässä sinulla on mahdollisuus tutustua myös Naisten Pankin toimintaan. Naisten Pankki on valittu kymmenen parhaimman suomalaisen idean joukkoon Ideapäivillä 23.10.2009 Marina Gongress Centerissä. Naisten Pankki on Ideapäivillä mukana näyttelyssä, johon on koottu hyviä suomalaisia ideoita. Ideapäivän järjestää MARK, Paremman markkinoinnin puolesta/Suomen Markkinointiliitto.
Klikkaa tapahtuman sivulle tästä.