Kissoilla ei oikeasti ole mitään väliä, koska niillä ei ole sielua. On väärin kiintyä eläimeen.
Anonymous (ei tunnistettu) kirjoitti Pe, 24.7.2009 - 17:43.
Aika surullisensöpö tarina. Raakoja nuo vanhemmat, olis ollu reilumpaa kertoa kissan kuolleen.
Anonymous (ei tunnistettu) kirjoitti Pe, 24.7.2009 - 19:04.
Hm, kertooko tää nyt kirkon toiminnasta, ihmiset kyselevät papilta kuolemasta, niin pappi syöttää jonku valheen pilvillä kirmaamisesta ja harpun soittamisesta, johon sit vastataan nyökyttelemällä, ja samaan aikaan ajatellaan että toi jätkähän on ihan täynnä paskaa. :) Ja kaiken maailman valkoposkisen Jeesuksen kuvia palvovat on kuin pikkulapsia jotka on leikannu murolaatikon kyljestä jonkun kuvitteellisen hahmon kuvan, ja päättäny että se on tästä lähtien se oma jumala koska se sopii omiin mieltymyksiin. Kerrassaan osuva sarjis. ;)
Katariina (ei tunnistettu) kirjoitti La, 25.7.2009 - 08:37.
Kissoilla ei mitään väliä? Kaikella elollisella on väliä!
Miten niin VÄÄRIN kiintyä eläimeen? Ja mitä sieluun tulee, niin onkohan kaikilla ihmisilläkään sitä;)
Siinä olen samaa mieltä toisen kirjoittajan kanssa, että oli väärin vanhemmilta suojella lasta surulta ja valehdella. Siinä menee lapselta luottamus vanhempaan, nimimerkillä kokemusta vastaavasta koiran ja kanin kanssa.
Kimble kirjoitti La, 25.7.2009 - 20:29.
Niin mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. Rakkaan eläimen saatika sitten rakkaan läheisen menettäminen on aina raskas paikka. Tuntuu ettei suruun mikään auta. Olen saanut kokea tämän omalla kohdallani. Moni kuitenkin kokee saavansa lohdutuksen siitä julistuksesta, että elämä ei pääty kuolemaan. Lapsille tulisi kertoa myös avoimesti kuolemasta, siihen Mikko kai tähtää. Mutta pois ei pidä koskaan sulkea sitä mahdollisuutta, että elämä jatkuisikin kuoleman jälkeen.
Olen saanut olla hyvin monissa hautajaisissa mukana. Ehdottomasti pahin on pienen vauvan kuolema. Siinä pienen arkun ääressä ei papilta sanoja tullut. En yksinkertaisesti pystynyt puhumaan. Omaisten suru oli niin käsinkosketeltava ja raskas. Tuon vauvan 4-vuotias isosisko nousi silloin pystyyn ja kysyi: "Senja on taivaassa eikö olekin? Saanhan leikkiä sitten Senjan kanssa? Ja me kaikki aikuiset halusimme uskoa, että juuri näin on.
Konoko (ei tunnistettu) kirjoitti Ke, 16.2.2011 - 18:23.
Ääää, kauhean surullista. :,( Pisteenä iin päälle vielä toi kuvan leikkaaminen kissanruokapaketista. Nyyyh.
Kommentit
Kissoilla ei oikeasti ole mitään väliä, koska niillä ei ole sielua. On väärin kiintyä eläimeen.
Aika surullisensöpö tarina. Raakoja nuo vanhemmat, olis ollu reilumpaa kertoa kissan kuolleen.
Hm, kertooko tää nyt kirkon toiminnasta, ihmiset kyselevät papilta kuolemasta, niin pappi syöttää jonku valheen pilvillä kirmaamisesta ja harpun soittamisesta, johon sit vastataan nyökyttelemällä, ja samaan aikaan ajatellaan että toi jätkähän on ihan täynnä paskaa. :) Ja kaiken maailman valkoposkisen Jeesuksen kuvia palvovat on kuin pikkulapsia jotka on leikannu murolaatikon kyljestä jonkun kuvitteellisen hahmon kuvan, ja päättäny että se on tästä lähtien se oma jumala koska se sopii omiin mieltymyksiin. Kerrassaan osuva sarjis. ;)
Kissoilla ei mitään väliä? Kaikella elollisella on väliä!
Miten niin VÄÄRIN kiintyä eläimeen? Ja mitä sieluun tulee, niin onkohan kaikilla ihmisilläkään sitä;)
Siinä olen samaa mieltä toisen kirjoittajan kanssa, että oli väärin vanhemmilta suojella lasta surulta ja valehdella. Siinä menee lapselta luottamus vanhempaan, nimimerkillä kokemusta vastaavasta koiran ja kanin kanssa.
Niin mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. Rakkaan eläimen saatika sitten rakkaan läheisen menettäminen on aina raskas paikka. Tuntuu ettei suruun mikään auta. Olen saanut kokea tämän omalla kohdallani. Moni kuitenkin kokee saavansa lohdutuksen siitä julistuksesta, että elämä ei pääty kuolemaan. Lapsille tulisi kertoa myös avoimesti kuolemasta, siihen Mikko kai tähtää. Mutta pois ei pidä koskaan sulkea sitä mahdollisuutta, että elämä jatkuisikin kuoleman jälkeen.
Olen saanut olla hyvin monissa hautajaisissa mukana. Ehdottomasti pahin on pienen vauvan kuolema. Siinä pienen arkun ääressä ei papilta sanoja tullut. En yksinkertaisesti pystynyt puhumaan. Omaisten suru oli niin käsinkosketeltava ja raskas. Tuon vauvan 4-vuotias isosisko nousi silloin pystyyn ja kysyi: "Senja on taivaassa eikö olekin? Saanhan leikkiä sitten Senjan kanssa? Ja me kaikki aikuiset halusimme uskoa, että juuri näin on.
Ääää, kauhean surullista. :,( Pisteenä iin päälle vielä toi kuvan leikkaaminen kissanruokapaketista. Nyyyh.