Minä ja Muro

Finlandia Junior-palkinnon 2009 voittanut Minä ja Muro-kirja kertoo perheestä, johon kuuluvat isä, äiti, 6-vuotias Pauli ja 9-vuotias Lauha. Kirjan minä on Lauha-tyttö: ”Minun nimeni on niin ruma ja ihmeellinen, etten tahtoisi sanoa sitä. Isä, äiti, pikkuveli ja minä asumme pienessä sinisessä talossa Hattaralassa. Tekee mieli sanoa Hattarala mutisemalla. Jos mutisee Hattaralan, siitä ei saa selvää. Silloin toiset lapset eivät voi nauraa eivätkä kysyä, syödäänkö Hattaralassa paljon hattaraa”. Lauhalla ei ole hyviä ystäviä ” minulla oli syntymäpäiväjuhlat ilman vieraita”, hän kertoo mieltäpainavista asioista Murolle, leikkikarhulle, uskollisemmalle ystävälleen: ”Muro on minun iso leikkikarhuni. Se ei ole mikään tavallinen nalle. Tavalliset nallet virnistävät, mutta Muro on surullinen. Ehkä siksi pidän siitä paljon. Sen nimi on Muro, koska sen karva on muronvärinen ja siinä on pieniä reikiä, sellaisia murojälkiä. Kummitäti toi Muron siihen sairaalaan, jossa synnyin”. Kirja on matka tytön sisäiseen maailmaan, ajatuksiin, kokemuksiin ja tuntemuksiin.

 

Lauha tuntee itsensä yksinäiseksi koulussa, jossa häntä ei oteta mukaan yhteisiin leikkeihin, opettajatkaan eivät ymmärrä häntä. Kotonakin isä on väsynyt työpäivän jälkeen ja nukkuu sohvalla. Äidin huomio kiinnittyy pikkuveljeen. Mutta onneksi on Muro. Eräänä päivänä koulussa ”säikähdin kun joku koputti oveen kesken välitunnin. Koputtaja oli joku aikuinen. Hän oli heti alkuun ihan erilainen kuin muut aikuiset. Hän ei kysynyt, miksi olin välitunnilla sisällä eikä kysynyt mitään muutakaan. Hän kertoi, että nimensä on Heta. Hän oli yhdeksännellä luokalla, ja siellä piti tutustua johonkin ammattiin, ja hän tahtoi tulla kouluun katsomaan opettajan työtä”. Lauha ystävystyy Hetan kanssa, he kertoilevat toisilleen perheistään, unelmistaan ja piirtävät yhdessä ja toisilleen. Kun Hetan kouluuntutustumisjakso on lopussa, hän antaa Lauhalle lahjan: ” Paketissa oli pieni vihko, jossa oli Hetan piirtämiä kuvia ja kirjoitusta. Kuvat olivat tuttuja, kurakinnasketju, kilttejä bussikuskeja, Muro, kurapuroja ja koulun varasto. –No, Heta sanoi.- Saanko minä halauksen kiitokseksi? – Mitä se halaus on? kysyin. Heta oli hiljaa. – Onko se sellaista kuin kituminen ja kantelemine, että kaikkien pitäisi se tietää? kysyin, kun Hetakin oli vieläkin hiljaa. – Kaikkien pitäisi tietää, mitä halaus on. Muuten se ei ollenkaan samanlaista kuin kituminen ja kanteleminen”. Vaikka kirjan perussävy onkin hieman melankolinen, niin siinä on kuitenkin löydettävissä onnellinen loppu: Hetan jälkeen Lauha saa uusia ystäviä.

 

Minä ja Muro-kirja kertoo 9-vuotiaan Lauha-tytön elämästä, hänen näkökulmastaan katsottuna. Se kertoo surulliseksi tekevästä yksinäisyydestä, mielikuvituksen suuresta  ilosta ja avusta, erilaisuuden ja samankaltaisuuden ongelmista. Tarinasta tulee mieleen Bill Wattersonin luoma Lassi ja Leevi- sarjakuva, tarina 6-vuotiaasta pojasta ja lelutiikeristä. Mari Kujanpää vie haikeankirpeää tarinaa eteenpäin varmuudella ja taidolla, Aino-Maija Metsälä kuvittaa hienosti ja herkästi  Lauhan ja Hetan mielikuvitusmaailmoja  sekä Lauhan sisäisen maailman tunnuskuvia. Tämä kirja sopii kaikenikäisille lapsille, itsekseen tai yhdessä perheen kanssa luettavaksi. (Juha Vähäkangas)