Koti › Laululinnun saarella
Laululinnun saarella

Palkeenkieli housunpolvessa
”Minä olen pilvi taivaalla ja pilveä puskeva tuuli. Minä olen pyörä rattaissa ja rattaita kiskova muuli”. Näin kirjoittaa Jukka Itkonen uuden runokirjansa runossa ”Omakuva”. Jukka Itkosen kirjallinen tuotanto on monipuolinen, runoja, novelleja, lastenromaaneja, näytelmiä, laululyriikkaa ja kuunnelmia. Uusi runokirja kuplii iloa, riemua, hyvää tunnelmaa ja onnistuneita kielikuvia.
Neljään osaan jaettu runoteos on kuvitettu onnistuneesti Hugo Simbergin grafiikkatöillä. Ne aloittavat jokainen osan kuvitettuna kutsuna tutustumaan runouden maailmaan, tuntemaan, kokemaan, aavistamaan ja ihastelemaan eteenavautuvia maisemia ja aiheita. Jukka Itkonen tiivistää Häät-runossa olennaiseen ” Yksi on pelkkä numero. Mutta kaksi on jo luku”. Rauhaisaa maisemaa katsellaan ” Mies katselee hiljaista maisemaa, housunpolvessa palkeenkieli. Vaatekerta on risainen, vaan eheä, eheä mieli”. Jukka Itkonen kirjoittaa kaikenikäisille, lapsille, hän kuvaa runoissaan elämää ihmisten ja eläinten, luonnon kautta. Hänen rauhaisa ja leppoisa kuvaustyyli vie mukanaan. Hän rakentaa runonsa huolella, eikä tunge kuvaelmaa täyteen, vaan jättää tilaa ajatukselle, tunteelle ja kokemukselle.
Eläinrunot ovat hauskan sympaattisia: ”Kotikissa loikoo keittiössä ikkunalla, miettii maailman menoa ja hiljaa naukaisee. Eikä viitsi naukaistakaan enää toista kertaa. Kaikki tuli jo sanotuksi. Nyt jo raukaisee”. Jukka Itkonen riimittää taitavan sointuvasti ”Hän hyräilee linnun, hän hyräilee kalan. Kiire on poissa kun taivaltaa jalan”. Tämän runokirjan ääressä voi levähtää, pysähtyä, mietiskellä: ” uni tulee oven alta, nousee lattialta mäntypuista sängynjalkaa pitkin vuoteeseen”. Lukukokemus on hieno ja mieleen jäävä, runokirjan vaikutus on pitkävaikutteinen iloinen mieliala. (Juha Vähäkangas)
Itkonen, Jukka: Laululinnun saarella. Kirjapaja 2009