Kypärä päässä kirkkoon

Joulu tuli ja meni. Pyhien ajalta jää aina mieleen jokin pieni yksittäinen tilanne, joka pysäyttää pohtimaan. Viime joulun (2009) parhaiten muistiini painautunut puhutteleva tilanne osui kohdalle Tapaninpäivänä kirkossa. Ulkona oli tuntuvasti pakkasta ja kirkkoväki tuli messuun kuka mitenkin suojautuneena posket pakkasen punaamina. Huomioni kiinnittyi vanhempaan henkilöön, joka tuli kirkkoon kypärä päässä istuutuen edessäni olevalle penkkiriville. Hän riisui takkinsa ja kaulahuivinsa suojaavan kypärän jäädessä päähän. Ei voinut olla erottamatta kypäräpäätä hatuttomista ja pipottomista päistä. Aamu aivoni miettivät miltähän hän yrittää itseään täällä kirkossa suojella. Puhuttelevaa oli huomata kypärän pysyvän päässä aina esirukoukseen asti. Esirukouksen aikana sen alta paljastui nöyrä rukoukseen taipunut takkuinen tukka. Loppu kiitokseen ja siunaukseen hän osallistuikin taas kypärä päässä. Voisi mietiä mihin Luojamme tällä havainnolla haluaa huomiomme kohdentaa. Onko kyse siitä kuinka avoimesti/millaisilla suojakertoimilla Hänet haluamme kohdata? Vai onko kyse Luojamme humoristisesta tilannetajusta?