Jossakin on Joku

Hynynen: Jumala on

Lappeenrantalaisen Kotiteollisuus-yhtyeenlaulaja-lauluntekijä Jouni Hynysen tekemä musiikki puhuu paljon Jumalasta ja ihmisestä. Hänelle kirjoittaminen on rukousta ja pysähtymistä.

– Juice Leskinen sanoi aikoinaan, että biisejä tehdään kolmesta aiheesta: ihmisen suhteesta toiseen ihmiseen, ihmisen suhteesta yhteiskuntaan ja ihmisen suhteesta Jumalaan. Olen kymmenisen vuotta koettanut jotain kirjoitella ja huomaan, että ehkä se pitää paikkaansa. Nuo ovat sellaisia aika ikuisia juttuja, joita varmaan jokainen miettii. Jos ei mieti, niin sitten on jotain pielessä, Jouni Hynynen naurahtaa.

– Miulla lähtökohdat tekstin tekemiseen ovat puhtaan itsekkäät: minua ei oikeastaan kiinnosta, saako kukaan muu tekstistä yhtään mitään, kunhan se toimii minulle terapeuttisesti.

Jostain syystä voima, joka saa minut kirjoittamaan, on yleensä negatiivinen, ahdistus tai pelko tai vitutus. Mie lähden siltä pohjalta askartelemaan. Hoidan itseäni.

Ajatus Jumalasta lohduttaa

– Sellaiseen partatyyppi-jumalaan mie en usko. En usko, että on olemassa henkilö nimeltä Jumala. Mut siihen mie uskon, että on olemassa henki, Jumala. Tai ainakin on hirveän lohdullinen ajatus, että sellainen olisi, Hynynen miettii.

– Totta kai tulee sellaisia hetkiä, joina en todellakaan usko mihinkään sellaiseen, mutta sitten taas välillä uskon. Kun lähdettiin keikkabussista kävelemään hotellille, oli helvetin hieno auringonpaiste ja kaikki oli kauhean kaunista ja linnut lauloivat. Sellaisissa tilanteissa tulee fiilis, että ehkä jossain on joku, joka pitää meistä huolta.

– Jos Jumala vähän kattoo meidän ihmisten päälle? Tai ei se kyllä oikeasti edes kato. Siitähän mie olen tehnyt monta tekstiä, ettei Jumala oikeasti välitä, meidät on unohdettu.

– Miun tärkein suhde Jumalaan on ehkä siinä, että se on ajatuksena niin lohduttavaa. Melkein jokaisessa meidän biisissä haetaan ylhäältä voimaa, se on juuri sitä ”vittu anna nyt jotain, että mie jaksan” -juttua.

– Aika moni meistä kulkee niin, ettei näe mitään toivoa missään. En mie välttämättä itse ajattele niin, mutta paljon siistimpi siitä on kirjoittaa kuin ”vitsit kun kaikki on hienosti, kiva kun mun rukoukset kuullaan”.

– Toivo on olemassa, vaikka välillä tuntuukin, ettei sitä ole. Siihen on hyvä palata aina uudestaan. Miun on helppoa puhua, että mie uskon johonkin ylempään, mutta en mie toteuta mitään Raamatun opetuksia. En mie osaa elää yhtään sen paremmin kuin kukaan muukaan. Itse asiassa vähän huonommin.

Laulujen teko on rukousta

Hynynen ei rukoile. Ei ainakaan niin, että pistäisi kätensä ristiin ja päättäisi rukoilla. Sellainen tuo hänelle liiaksi suorittamisen maun suuhun.

– Joskus olen sellaisia heitellyt yläkerran suuntaan, että ”jos mie täst tilanteesta selviän, lupaan olla parempi ihminen jatkossa.” Mutta aika pinnallista rukoiluahan tuollainen on.

– Oikeasti ihmiset rukoilevat koko ajan: miettivät miten asioiden pitäisi olla, ajattelevat, että ”voi hitsi kun sillä ihmisellä menisi hyvin” tai ”toivottavasti mie pärjään”. Se on minun mielestäni rukoilua. Sillä tavalla mie tietenkin rukoilen, mutta en niin, että tietoisesti ajattelisin käyväni rukoukseen. Silti Hynynen ymmärtää sitä, että jotkut haluavat tehdä niin. Hänen mielestään on tärkeää pysähtyä sekä analysoida itseään ja ympärillä tapahtuvaa.

– Laulujen teko on miun tapa rukoilla. En mie oikein tarkkaan tiedä, mitä mie siinä rukoilen tai haen, mutta sellainen pysähtynyt meininki siinä on. Juuri siksi minusta on niin kiva tehdä tekstejä, se on sellaista laatuaikaa oman itseni kanssa. Kaikki muu ulkopuolinen touhotus jää pois.

Kaste liittää lapsen perheeseen

Jouni Hynynen kuuluu kirkkoon, mutta kirkko instituutiona ei kiinnosta häntä. Edes kirkon tekemä hyväntekeväisyys, diakonia, ei innosta.

Sen sijaan kirkot rakennuksina miellyttävät, hän pitää niiden rauhoittavuudesta ja piipahtaa mielellään kirkoissa.

– Periaatteessa voisin myös olla kuulumatta kirkkoon, mutta ei siitä ole mitään haittaakaan. Eikö se ole ihan hirveän pieni summa, mitä kirkollisveroa loppupeleissä maksetaan, ainakin miun mielestä.

Hynynen kannattaa lämpimästi lasten kastamista ja kirkkohäitä. Hän on sitä mieltä, että kirkollisveron maksajana voi käyttää kirkon palveluita, mutta toisaalta kaste ja avioliittoon vihkiminen ovat itsessäänkin arvokkaita toimituksia.

– Oma lapseni on kastettu. Minusta kastetilaisuus on hirveän pysäyttävä ja koskettava. Pikkuveljeni lapsia ei ole kastettu ollenkaan, ja mielestäni se on vähän tylyä. Se on kuin naimisiinmeno maistraatissa: vähän viileää meininkiä. En mie nyt mikään hääihminen ole, mutta kirkossa on kiva olla häissä. Kirkossa tapahtuvat asiat ovat aika siistejä.

– Kasteessa aika konkreettisesti ja kivasti pyydetään lapsi mukaan isompaan kokonaisuuteen ja seurakuntaan. Toisin kuin jossain nimenantotilaisuudessa, jossa todetaan, että ”tän nimi on nyt se ja se”.

– Tuntuu, että lapsi pitää jollain muullakin tavalla saada messiin tähän meidän iloiseen rinkiin kuin antamalla sille nimi. En ajattele sitä niinkään, että lapsi siinä kutsutaan Jumalan yhteyteen, vaan enemmänkin perheyhteyteen. Nyt se on yksi meistä, ihan kunnolla.

Fanaattisuus pelottaa

Lapsena Hynynen oli pyhäkoulussa, jota pidettiin lapsuudenkodin alakerrassa. Mummolassa vietettyihin kesiin kuului erottamattomana osana Raamatun kertomuksia sisältävä Ikuisia kertomuksia -kirjasarja.

– Se oli kiehtova paketti, olin ihan koukussa siihen ja näiden kirjojen kuvituksiin. Niistä varmaan on jäänyt aika paljon mieleen. Hynynen kävi rippikoulun jälkeen isoskoulutuksen ja oli rippileirillä isosena.

– Kelasin, että riparilla oli mukava meininki, siksi menin isoseksi. Sitä paitsi rippikoulussa oli hyvännäköisiä tyttöjä, joita oli mukava puhua pyörryksiin. Olihan siellä niitä hurahtaneitakin, mutta niitä katsottiin lähinnä, että ”elä nyt kehtaa”. Jälkeenpäin miettien omakin hurahtaminen saattoi olla aika lähellä.

– En käynyt nuortenilloissa, koska tuntui, että se oli osalla kilahtanutv vähän liian isosti. Kun mentiin kaverin kanssa Mötley Crue -paidat päällä ja punkkariasenteella sinne, tuntui aika vieraannuttavalta.

– Toisaalta se oli myös ihan mielenkiintoista ja hauskaa. Siellä oli paljon hyviä tyyppejä, osan kanssa tulee oltua vieläkin yhteyksissä. Mutta osa jengistä oli niin sekaisin, ettei sinne voinut jäädä pyörimään.

Hynystä on lapsesta saakka pelottanut kaikenlainen äärimmäisyys ja fanaattisuus.

– Kaikki fanaattinen suhtautuminen asioihin – ihan mihin tahansa asiaan – vaikuttaa niin, etten halua olla missään tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa.
Tämä pätee hirveän moniin asioihin: uskontoon, feminismiin, sovinismiin, ihan kaikkeen. Käännyttämisen meininki ja sellainen ”mulla on missio” -tyyli herättävät vastareaktion.  Tekee mieli pieraista tai tehdä jotain hassua. Suututtaa toinen oikein kunnolla.

– On uskomatonta, millaisia mittasuhteita sulkeutuneisuus ja suvaitsemattomuus voi saada joissain kirkkoporukoissa. Mie en voi millään ymmärtää sitä, että on ihmisiä, jotka ovat naispappeutta vastaan. Minkä helvetin takia? Sehän sotii kaikkea sitä vastaan, mitä Raamattu opettaa.

– Voi olla, että Raamatusta löytyy kohta, jolla sitä perustellaan, mutta silloin kirjan mahti on suurempi kuin järjen mahti. Kuitenkin Raamatun pääjuttu on, ettei lähimmäiselle pidä tehdä pahaa ja muita pitää kohdella niin kuin haluaisi itseään kohdeltavan. Oikeastaan siinä on Raamattu referoituna, sen pääopetus.

– Aivan sama koskee samaa sukupuolta olevien parisuhteita. Miksi niitä ei saisi siunata? On vanhanaikaista kelata jotain ”se on syntiä, ihan hirveää, se on saatanasta”.

Gospelmusiikki oksettaa

Gospelmusiikki ei Hynystä miellytä. Hän ei pidä siitä, että gospelissa annetaan ymmärtää. että kaikki on hyvin ja elämä helppoa.

– Se on ihan hanurista, mulle tulee oksettava olo siitä. Tuntuu, että se ei ole tervettä eikä todellista ja että sellaista tekevät ihmiset ovat sekaisin.

Vaikka hän vierastaa gospelmusiikkia, on hän törmännyt siihen, että Kotiteollisuuden musiikkia pidetään hengellisenä.

– Kyllä aika moni sanoo meidänkin musiikkia gospeliksi, ja se on ihan okei. Se on sitten vähän toisenlaista gospelia.

Pari vuotta sitten Jouni Hynynen oli televisiossa Vaunu-ohjelmassa yhdessä Nokia Mission Markku Koiviston kanssa. Ohjelmaan valmistautuessaan Hynynen kävi Nokia Mission tilaisuudessa Lappeenrannassa.

– Paikalla oli monta tuhatta ihmistä. Jengi kaatuili ja lauleskeli halleluja-juttuja. Mie olin kyllä aika liekeissä. Ajattelin, että tämä on iso juttu. Oli minulla itsellänikin sellainen olo, että kohta lähtee jalat alta.

– Alun perin ajattelin, että olisin käynyt edessä kokeilemassa, käykö niin, mutta enhän minä uskaltanut. Ajattelin, että pitäkää pippalonne. Se olisi ollut jotain liian isoa,
en mie halua sellaista. Siinä yhteydessä sellainen ”eikö kaikki olekin hyvin ja mahtava meininki meneillään” -tyyli toimi.

Isä meidän -rukous aloittaa keikat

Hynysen mukaan Isä meidän -kappale on hyvin tyypillinen Kotiteollisuus-biisi.

– Teksti kertoo siitä, miten Isä on meidät hylännyt tänne ja naureskelee yksinään partaansa, että kyllä te ootte hölmöjä. Ja sitten kappale loppuu Isä meidän -rukoukseen. Eli siinä biisin laulaja rukoilee että ”muista nyt, että me ollaan täällä”.

Laulun sanat kuvaavat hyvin Hynysen tapaa rukoilla.

– Ensin vittuillaan Jumalalle, että sie oot ärsyttävä tyyppi ja sitten kuitenkin rukoillaan Jumalaa.

– Kappaleen julkaisu pelotti hitosti. Koskaan aiemmin ei biisin julkaisu ole pelottanut, koska yleensä tiedän, että se mitä meiltä julkaistaan, on riittävän hyvää.

– Tämän biisin kohdalla oli sellainen ajatus, että nyt saattaa joku hermostua. Mutta ei siitä ole mitään kommenttia tullut.

Tänä keväänä Kotiteollisuuden keikat alkavat Isä meidän -kappaleen rukousosalla. Yhtyeen jäsenten saavuttua lavalle alkaa taustalta kuulua rukous.

– Se luo juhlallista tunnelmaa ja toivottaa yleisön tervetulleeksi. On siinä toisaalta se, että joku saattaa miettiä, millä lihaksilla tällaiset rokkityypit ottavat oikeudekseen käyttää tuollaista rukousta tuollaisessa paikassa. Minun mielestäni meillä on siihen ihan yhtä hyvä syy kuin kenellä tahansa. Kuitenkin kyse on niin isoista asioista, että kukaan ei omista oikeutta Isä meidän -rukoukseen.
 

Satu Lapinlampi (juttu julkaistu Rauhan Tervehdyksessä 30.4.2009)