Jeesus palaa Kinginä!

Harvoin tulee mietittyä, mitä tämän elämän jälkeen tapahtuu. Olen aina saanut luottaa siihen, että Jeesus on kanssani silloinkin. Ei ole tullut kuitenkaan mietittyä asiaa paljoa sen enempää.

 

Mieleeni on jäänyt eräs merkittävä tapahtuma. Noin vuosi sitten rukoilin, että Jumala voisi puhua minulle unessa jostain tulevaisuuden tapahtumasta. Seuraavana yönä näin unen, jonka muistan kirkkaasti vielä tänäkin päivänä:

 

Näin unta, kuinka olin uskovan ystäväni kanssa menossa seurakuntaan. Hän taisteli lapsensa kanssa, minä huokasin syvään todeten: "Tämä on niin tavallinen päivä, aivan kuten kaikki muutkin." Ajoimme autolla risteykseen, ja yhtäkkiä taivas leimahti ikään kuin olisi roihunnut tulessa. Ystäväni huudahti: "Tämä on Jumalan merkki, ymmärtäkö!?" En tajunnut oikein, mistä hän puhui vaan katsoin ihan hämmästyksistäni auton ikkunasta ensin taivaan vasenta reunaa ja käänsin katseeni hiljalleen toiseen taivaan reunaan - koko taivas roihusi aivan kuin olisi palanut tulessa.

 

Hämmästellessäni tuota ihmeellistä taivasta tulin siihen tulokseeni, ettei edes aurinko voi olla noin kirkas eikä valaista taivasta noin laidasta laitaan. Tuolloin kuulin unessani äänen sanovan: "Niin kuin salama valaisee taivaan idästä länteen, niin on olevan Ihmisen Pojan tulemus."

 

Olin kauhuissani ja samalla riemuissani, sillä ymmärsin, että Jeesus tulee takaisin ja jokainen ihminen joutuu tuomiolle Hänen edessään. Muistan peloissani rukoilleeni: "Jeesus, en voi uskoa, että sinä tulet takaisin juuri nyt. Tämähän on ihan tavallinen päivä kuin kaikki muutkin! Anna Jeesus minun olla valmis, etten minä jäisi tänne maan päälle kuin nyt tulet!"

 

Tähän rukoukseen minä heräsin. Makasin sängyssäni, ja muistin edellisenä iltana pyytäneeni Jumalalta unta tulevaisuutta koskien. Ymmärsin, että Jeesus tulee takaisin ja jokainen meistä joutuu tuomiolle hänen edessään tekemisistään ja tekemättä jättämisistään. Voi kunpa hän antaisi uskollisuutta ja rohkeutta olla todellinen Hänen seuraajansa! Kristus on todella takaisin palaava Jumala, joka tulee tuomitsemaan sekä eläviä että kuolleita!