Onnittelut!
Kampanjalogo ei ollut onnistunut, mutta toisin on sivuston laita muuten. Itse jotakuinkin vastapuolen edustajana - olen toinen eroakirkosta.fi -palvelun keksijöistä - pidän tätä hyvänä. Helsingin seurakuntayhtymän uskotoivorakkaus.fi jää selvästi toiseksi. Sekä sisällön että ulkoasun suhteen elossa.fi on hyvä, ja käytettävyyskään ei kaipaa isompia muutoksia.
Kirkko ja vapaa-ajattelijathan voisivatkin lyödä hynttyynsä yhteen. Yhteisiä pointteja kun näyttää olevan paljon.
Uskovaiset voikin sitten perustaa jonkun oman puljunsa.
Samassa veneessähän tässä kaikki ollaan ja samalla pallolla tallaillaan oli sitten uskova, ei uskova, epäilijä... Mutta kyllä niitä erojakin löytyy. Kiitos palautteesta!
Toimittajaopiskelijoiden mediakritiikkiblogissa vähän kummasteltiin rohkeaa logovalintaa: Vasemman laidan valikko (esimerkiksi Yhteys-osion etusivulla) on aika hassu. [...] Kaikkeen tottuu. Ihan hauskaa. Sivut ovat kyllä yleisesti aikas vaikuttavat.
[viestiä on muokattu kielellisesti soveltuvammaksi ja epäasiallisuudet poistettu moderoinnin toimesta]


Olen myös katsomuksellisesti toisella rannalla. Ihmettelin kovasti logoa ja hiukan kyllä edelleen, mutta kampanjassanne on hyvää tyyliä. Helsinkiläisten vastaava on jopa äärikarismaattinen tunnelmaltaan. Oulussa ollaan ajan hermolla peittämättä sitä, että kirkossa on niitä opillisiakin juttuja, niitä, joiden hyväksymättömyys tekee osasta meistä uskonnottomista ateisteja.
Onnittelut siis täältäkin!