Miksi uskonnosta ja uskosta puhuminen on vaikeaa?
Miksi uskonnosta ja uskosta puhuminen on vaikeaa? Miksi sitä pitää salailla toisilta "normi"nuorilta?
Tämä oli niin hyvä kysymyspalstalle tullut kysymys, että päätin nostaa sen esille myös tänne keskustelupalstalle.
Miksi siitä uskonnosta kannattaisi puhua?
Kannattaako sanoa ääneen "Minä uskon suureen nakkisämpylään joka loi ihmisen". Kyllä, koska sen voi ottaa huumorilla, mutta Jeesuksesta ja muista ei kannata puhua, koska se ei ole kenestäkään viihdyttävää tai kiinnostavaa. Uskonnosta pitäisi puhua ainoastaan humoristisesti(Esim. Uskon Juutalaiseen zombiin ja kuvainnollisesti hänen lihaansa syömällä ja telepaattisesti syntini hänelle todistamalla hän poistaa sielustani pahan voiman joka joutui sinne, koska puhuva käärme houkutteli kylkiluunaisen syömään taikapuusta. Aivan loogista! hehhehhee...) koska se on viihdyttävää. Muuten pitäkää päänne kiinni!
"Juu...":lle
Taitaa olla taas joku "suvaitsevainen" ihminen ton viestin takana. Jumala armahtakoon sinua.
On se kumma, että omasta uskostaan ei saisi jutella. Kaikki muu pitäisi suvaita. Aika usein ne henkilöt, jotka eniten kaipaavat suvaitsevaisuutta, vähiten suvaitsevat meitä Jeesukseen uskovia. Meillä on oma näkemyksemme maailmasta, sen luomisesta ja tulevaisuudesta... siinä ei pitäisi olla mitään kummallista.
Usko sinä niin kuin uskot, ja anna minun uskoa Jeesukseen syntieni sovittajana. Hän on mun turvani tänään, lasteni huudon aiheuttaman väsymykseni keskellä, ensi yönä, kun lapset herättää moneen kertaan. Hän on mun turvakallioni ja linnani, kun maailmalla myrskyää ja taudit pelottaa ihmisiä. Mua ei pelota, sillä Hän on mun turvani..."Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä Sinä olet minun kanssani" (Psalmi 23)
Etsikää, niin löydätte! Anova saa, etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan!
Jos kaikesta sydämmestäsi etsit Jumalaa, niin Jumala on luvannut, että sä läydät Hänet!
Jaksamisia! :)
Muistan joskus nuoruudestani tilanteita, kuinka Jeesus kehotti menemään ihmisen tykö, ja Jeesus saattoi puhua jo etukäteen lähettävänsä jonkun ihmisen luokseni. Siitä huolimatta, minä en vain ollut mikään palava Kristuksen todistaja, vaikka olisin halunnutkin. Lähinnä yleensä olisin tahtonut kutsua ihmisiä seurakuntaan, mutta minulla ei ollut tilaisuutta, mihin kutsua. Joskus tapaamani ihmiset olivat liian vanhoja nuorten iltoihin, ja sunnuntain jumalanpalvelukseen en kehdannut kutsua! Näin jälkikäteen mietittynä, niin kyllähän Jumala nyt voi ihmiselle puhua, kunhan hän vain saa kuulla Raamatun sanaa. Mutta eipä tullut kutsuttua, vaikka Jeesus olisi kehottanutkin!
Jeesus ei kyllä koskaan syyttänyt, että jätitpä nyt sanomatta tuolle ihmiselle. Sen sijaan Jeesus opetti antamaan anteeksi muille ja itselleen, ja sen seurauksena Jeesus tuntuu entistä rakkaammalta.. ja joskus tuntuu, ettei vain voi olla kertomatta Jeesuksesta jollekin ihmiselle, koska Jeesus rakastaa heitä niin palavasti.
En välttämättä ole mikään hyvä esimerkki siitä, että aina uskaltaisin tehdä, mitä Jumala käskee.. Jeesus kuitenkin lupasi lähettää Pyhän Henkensä, että me saamme voiman olla Hänen todistajiaan! Itse olen sitä mieltä, ettei tartte pystyä pelastamaan koko maailmaa, sillä Jeesus teki sen jo ristillä. Tulee ottaa tänä päivänä ristinsä, pyrkiä kääntymään pois vääristä asioista, ja seurata Jeesusta Kristusta! Ja se riittää, ja Jumala johdattaa niitä, jotka rukoillen kulkevat!
Jos minun tulee todistettua Jumalasta, niin yleensäkään se ei tule sen vuoksi, että minun pitäisi tehdä niin. Ei vain pysty olemaan hiljaa (vaikka se joskus olisi muiden mielestä ehkä suotavaakin), kun Jeesus rakastaa niitä ihmisiä niin paljon! Ja etenkin, kun Jumala voi tuoda niin suuren avun monelle ihmiselle! =)
Niin vaikka omasta uskosta puhuminen voikin olla vaikeaa, on mediassa monin tavoin eräänlaisen uskontobuumin aika. TV -sarjoissa esiintyy pappeja, monet aiheet televisiossa käsittelevät uskoa jne. On uusia hartausohjelmia, musiikintekijät puhuvat uskostaan, elokuvissa avataan uskovan arkea monilta kanteilta. On erilaisia kampanjoita, jotka virittelevät pohtimaan uskoa monilta kanteilta.
Tuntuu, että enemmänhän ja avoimemmin nyt puhutaan uskosta ja Jumalasta kuin aiemmin. Onko teillä sama fiilis?
Ainakin nykyään on trendikästä olla jotenkin henkinen ja hengellinen. On muodiskasta pohdiskella syviä asioita, matkustaa Aasiaan etsimään omaa itseään, vierailla temppeleissä ja sytyttää suitsukkeita. Mutta onko perinteinen, vanha ja tylsä :), luterilaisuus niin suosiossa? Pitääkö nykyään kaikessa olla jotain eksoottisempaa ja mystisempää?
jolle ylipäänsä puhua. Kyllähän tuo uskosta puhuminen on tärkeää, mutta jotenkin tuntuu, että paikkoja tai henkilöitä joille siitä juttelisi on niin vähän.
Muutin Ouluun opiskelemaan pari vuotta sitten, enkä vieläkään oikein tunne täältä ketään (omia kurssikavereita lukuun ottamatta tietysti). Mistä Oulusta löytyisi ihan vaan juttuseuraa yksinäiselle opiskelijalle?
Mä olen tässä vuosien varrella nuorten aikuisten pappina huomannut, että Yksinäisen kuvaama tilanne on monen muualta muuttaneet opiskelijan ongelma. Mutta se miten kaikki yksinäiset saataisiin yhteen on toinen juttu. Yleensä opiskeluaikana solmitaan paljon uusia ystävyyssuhteita opiskelukaverien kanssa. Opinahjo järjestää illanviettoja ja fuksisuunnistuksia jne. joissa tullaan tutuiksi luentosalien ulkopuolella. Usein koulun puolesta on tarjolla myös erilaista harrastustoimintaa ja omasta sählyporukasta tms. löytyy uusia ystäviä. Jos etsii kaveria myös seurakunnan kuviosta pitää vain lähteä mukaan meidän järjestämiin illanviettoihin. Mielestäni Cross Café on varmasti hyvä paikka tällaiseen. Tai sitten voi ilmoittautua ensi syksynä Alfa-kurssille jonne tulee aina paljon "uusia kasvoja". Mutta se on selvää, että kotoa ketään ei tulla hakemaan mukaan toimintaan.
Monet sanovat, että on ikävä mennä uuten paikkaan yksin. Kaikilla on joku oma pöytäryhmä ja on vaikea päästä mukaan juttuun. Mä olen vähän samanlainen. Olin ostanut aikoinaan kuntosalijäsenyyden kolme kuukautta aiemmin, ennen kuin uskalsin salille mennä, koska "en tunne sieltä ketään":) Ja siellähän ei edes kuulu liiemmin jutustella. Tiedän kyllä miten keljulta voi tuntua tulla vaikka seurakunnan nuorten aikuisten iltaan, jos ei ole ystävää kenen kanssa tulla. Mutta niskasta kiinniottaminen on ainoa asia joka tässä auttaa. Pitää lähteä sinnikkäästi mukaan.
Järjestettäänkö vaikka pääsiäiseksi laskettelureissu johki lähipaikkaan? ukkohalla? skibussilla jos ei muulla.
Valitettavasti pääsiäiseksi tällaista retkeä ei ole meillä tiedossa, mutta tervetuloa vappuvaellukselle Pallakselle. Siellä saa lasketella, hiihtää, lumikenkäillä...
Täällä yksi nuori,
eipäs siitä uskosta tule puhuttua kavereiden kanssa eikä liion perheenkä kanssa. Itse kun asun täällä paikkakunnalla misä on paljon lestaadiolaisia, niin minä he pitävät meitä "tavallisia ihmisiä". Heillä ei ole oikeutta esittää parempia ihmisiä (siltä joskus näyttää) kun ovat uskovaisia. Jos on televisio se ei tarkota sitä että ihmiset on uskottomia. Kirkossa olisi mukava käydä, mutta mitäs jos tutut näkee? tuntuu siltä että se on jotenkin hävettävää mennä istumaan sinne mummojen ja vaarien kanssa. Omat uskonnolliset menot rajottuu tällä hetkellä vain iltarukoukseen ja jumalanpalvelus telkkarista jos muistaa joskus katsoa