Uskonnonopetus kouluissa
Pitäisikö uskonnonopetusta koulussa lisätä? Pitäisikö uskonnonopetuksen olla kouluissa tunnustuksellista, vai pitäisikö tunnustuksellinen uskonnonopetus jättää seurakunnille?
Uskonnonvapauden rinnalla oikeus oman uskontonsa opetukseen on yhtälailla lapsen perusoikeus. Koulun uskonnonopetuksessa on kyse uskontokasvatuksesta, jonka tavoitteena on tarjota lapsella lähtökohtia oman uskonnollisen taustansa ymmärtämiseen, ihmisten kunnioittamiseen sekä valmiuksia ymmärtää hengellisiä ja eettisiä arvoja.
Kirkkoon kuulumattoman oppilaan ei tarvitse osallistua uskonnon opetukseen koulussa. On syytä muistaa, että ihminen aina syntyy johonkin kulttuurin ja sosiaaliseen ympäristöön. Näin oppilaan poisottaminen opetuksesta ei välttämättä ole lainkaan merkki suuremmasta uskonnonvapaudesta, vaan nimenomaan sen rajoittamisesta.
Suomen kouluissa evankelis-luterilaiselle tunnustukselle uskollinen opetus antaa lapselle parhaat valmiudet oman kulttuurin ja yhteiskunnan ymmärtämiselle. Tämä sen vuoksi, että yhteiskuntamme on rakentunut historian saatossa vahvasti kirkon myötävaikutuksessa ja kehityksen ymmärtämisen kannalta on tärkeää ymmärtää uskonnon rooli kehityksessä.
Tunnustuksellinen ja julistava uskonnon opettaminen ja harjoittaminen on jätetty seurakunnalle. Seurakunnat pitävät edelleen useilla kouluilla aamunavauksia, julistavat evankeliumia koulukirkoissa, työntekijöitä vierailee kouluissa kuuntelemassa nuorten ongelmia ja tarvittaessa järjestämme myös kriisitilanteissa tarvittavaa palvelua.
Maahanmuuttajatyössä länsimaisen kristillisyyden, kristillisten arvojen ja eettisen valinnan arviointi olisi myös tärkeää. Monet maahanmuuttajat saapuvat eri kulttuureista ja heille länsimaalaisen ajattelun ja toimintatavan ymmärtäminen on hyvin hankalaa, mikä aiheuttaa paljon sekaannuksia työssä ja sosiaalisissa suhteissa.
Itse asiassa voin kertoa tähän liittyen erään esimerkin Lontoon opiskeluajoiltani. Teimme noin kaksikymmentä sivua pitkän esseen ryhmätyönä. Palautuksen jälkeen havaitsin, että kiinalainen opiskelija ryhmästämme oli kopioinut kaiken suoraan internetistä. Lähdemerkinnät olivat sinänsä oikein, mutta teksti oli suora copy-paste -toiminnon tuotos.
Asiaa selvitellessä hän sanoi, ettei ymmärtänyt tehneensä väärin. Hän uskoi voivansa kopioida koko kokonaisuuden esseeseen internetistä, kunhan vain viittaa lähteeseen. Itse Kiinassa asuneena tiesin, että heillä on todella erilaiset käsitykset piratismista ja plagioinnista. Asia saatiin selvitettyä ja itse asiassa meidän yliopiston professori tuli myös siihen tulokseen, että kyse on todellakin kulttuuriin liittyvistä eroista.
Tämän vuoksi pidän erittäin hyvänä, että maahanmuuttajalapset voisivat saada myös suomalaista uskonnon opetusta. Tämä auttaa heitä ymmärtämään suomalaisia arvoja ja yhteiskunnallista etiikkaa.