tullista tullut

Anonymous
Kysymys: 

Kerran, kun olin 11, menin serkkutyttöni kanssa kahden mukaan kirkon lapsikuoroon. Olin melkoinen nuori idealisti, menin kuoroon palvellakseni. Ajattelin, että seurakunnan lapsikuoro laulaa jumalanpalveluksessa, vanhainkodeissa, katkaisuhoidossa, linja-autoasemalla, kirkon nurkalla ja ostarin pihassa, vaan erehdyin. Se lauloikin vain harjoituksissa, leireillä, itselleen itseä varten tilatussa tilausbussissa, parissa jumalanpalveluksessa ja parissa konsertissa, joissa se keräsi varoja omaa leiriä, omia matkoja ja omaa toimintaansa varten. Enkä minä ymmärtänyt, miksi piti lähteä leirille ja matkustaa. Konsertinkin olisin mieluiten laulanut vaikka kuoron yhteisen kummilapsen kustannusten kattamiseksi, kävinhän serkkutyttöni kanssa lankalauantaina virpomassa ja kesätorilla vanhoja lelujamme myymässä Afrikan ruoka-apua varten. 18-vuoden ikään päästyäni olin niin pettynyt kirkkoon ja sen minä, minä, meille, meille -henkeen, että erosin kirkosta. Kirkko oli sisäänpäin käpertynyt piiri, ja minua kiinnosti ulospäin suuntautunut kansalaisjärjestötoiminta. Tuosta "tämän maailman" -toiminnasta tuli henkinen ja hengellinen kotini. Ajattele maailmanlaajuisesti, toimi paikallisesti -ajattelu ilahdutti minua. Takaisin kirkkoon liityin kuitenkin, kun lapset piti kastaa. Silti kirkossa en ole juuri senkään jälkeen käynyt.

No, puoli vuotta sitten me muutimme Ouluun, ja kevättalvella luin lehdestä, että lähikirkossamme kokoontuu lapsikuoro. Siksi kysyn nyt, ovatkohan ajat muuttuneet. Uskaltaako tyttöjä päästää seurakunnan kuoroon? Mitä siellä tänään opitaan ja opetetaan? Saavatko lapset palvella seurakunnissa vai järjestetäänkö lapsille vain toimintaa? Koulu alkaa kohta ja talven harrastustoiminta pyörähtää taas käyntiin.

Vastaus: 

Ymmärtääkseni moni seurakunnan kuoro esiintyy hyväntekeväisyys tarkoituksessa. Uskon, että moni kuoronjohtaja ottaa mielellään vastaan ehdotuksia ja niitä kannattaa rohkeasti esittää. Ideasi kuulostavat loistavilta. Omien taitojen hyödyntäminen hyvän asian puolesta on aina kannatettavaa ja haluamme rohkaista siihen jokaista.

On hyvä kuitenkin muistaa, että kuorot toimivat myös niiden jäsentensä ja lapsikuorossa tietysti myös vanhempiensa toiveiden mukaisesti. Monille kuorotoiminta on tärkeä asia, ilman sen suurempia esiintymisiä. On mukava laulaa yhdessä ja on mukava välillä ilahduttaa muitakin laululla.

Kirkon on yksi tärkein tehtävä on viedä eteenpäin evankeliumia teoin ja lauluinkin.

anonyymi (ei tunnistettu)

Minä klikkasin www.oulunseurakunnat -sivustolla kohdassa kalenteri sanaa lähetys ja vastaukseksi sain kymmenittäin lähetyksen puoti ja paja klo 10 - 14 -ilmoituksia. No, minä olen töissä arkisin klo 10 - 14, niinkuin valtaosa Suomen aktiivi-ikäisestä väestöstä. Tein siis sen johtopäätöksen, että lähetyksen puoti ja paja ovat eläkelläisten toimintaa ja ihan hyvä niin. Täydet 10 pistettä eläkeläisille.

Jatkoin tutkimustani eteenpäin ja klikkasin "toimintamuodot" ja "lähetys" ja opin, että lähetystoimintaa ovat vain raamattupiirit, puoti ja paja klo 10 - 14 sekä leirit & retket. Jälkimmäistä vähän ihmettelin.

Mutta en lannistunut vieläkään. Jatkoin tutkimustani eteenpäin, eksyin elossa -sivustolle ja klikkasin "kaksi viehättävää kesäkahvilaa avataan Oulussa". Sieltä minulle valkeni, että Oulussa toimii salaseura nimeltä nuorten missioklubi. Ilahduin hetkeksi, mutta petyin yhtä nopeasti. Nuorten salainen missioklubi onkin ilmeisesti jonkinlainen matkaklubi, joka kerää varoja ulkomaanmatkoja varten sen sijaan, että keräisi rahaa kehitysmaiden ihmisten auttamista varten. Minun puolestani sellainen klubi saakin olla erittäin salainen, sillä olen itse päättänyt pidättäytyä kokonaan lentomatkustamisesta ympäristösyistä.

Lopputulos on se, että olen ymmälläni. Kirkko puhuu paljon siitä, kuinka se auttaa ulkomailla ja kotimaassa, mutta minä en löytänyt mitään itselleni sopivaa toimintaa lähetystyön ja kansainvälisen avun tiimoilta Oulun kokoisen kaupungin seurakunnista. Voiko tämä olla totta?

Kimble
Kimble:n kuva
Poissa
Edistynyt etsijäEtsijä
Liittynyt: 01.07.2009
Pisteet: 70

Nuorten aikuisten lähetysryhmä toimii Karjasillan seurakunnassa. Ryhmän tavoitteena samoin kuin nuorten missioklubinkin on tutustuttaa lähetystöhön ja toimia sen hyväksi. Avustus- ja tutustumismatka ulkomailla sijaitsevaan lähetyskohteeseen on yksi ryhmän tavoite. Matkavalmisteluja tehdään reilun vuoden verran, joskus useamman vuoden. Valmisteluissa kerätään varoja ja monenlaisia tarvikkeita (kouluvälineitä, vaatteita ja koulutusmateriaalia) vietäväksi paikan päälle.

Avustus- ja tutustumismatka paitsi varmistaa avun perille myös antaa mahdollisuuden toimia paikan päällä ja nähdä konkreettisesti lähetystyön tuloksia. Se antaa mahdollisuuden myös tutustua maan kulttuuriin, ihmisiin ja oloihin siellä ylipäänsä. Aikaisemmilla matkoilla varoja ja erilaisia tarvikkeita on toimitettu lähetyskohteen kouluihin, seurakuntiin, oppilaitoksiin, lastenkoteihin, joissa ryhmän jäsenet ovat myös toimineet paikan päällä avustaen paikallisia. Monet vierailut sairaaloihin ja keskuksiin ovat antaneet kuvaa tärkeimmistä kehityskohteista ja ongelmista. Monella tavalla se lisää tietoisuutta ja innostaa toimimaan Suomessa lähetystyön puolestapuhujana.

Matkailu on monissa kehitysmaissa yhteiskunnallisesti tärkeä taloudellinen tukijalka, joka mahdollistaa työpaikkoja, koulutusta ja kehitystä maassa. Matkailun seurauksena moni kehitysmaa on myös alkanut suojella arvokkaita luontokohteita ja maan alkuperäistä kulttuuria, koska ne koetaan matkailullisesti tärkeinä. Uskon, että tässä mielessä missioklubin kaltainen toiminta on erinomainen tapa toimia lähetys- kuin kehitysyhteistyön hyväksi. Näiden ryhmien osalta palveluja käytetään usein paikallisten vetämistä yrityksistä sekä seurakuntien tarjoamista palveluista. Näin varmistetaan myös, että hyöty menee länsimaisten yritysten sijaan paikallisille. Tässä mielessä voisi puhua eräällä tavalla "reilun kaupan" matkailusta.

Lähetysryhmä ei toimi koskaan irtaaltaan seurakunnan muusta toiminnasta, vaan pyrkii olemaan läsnä niin messuissa kirkkokahvittajina ja avustajina, järjestää musiikkitilaisuuksia, vierailee lähetysilloissa ja muissa seurakuntien ryhmissä muutama asia mainiten. Lähetysryhmä on mukana seurakunnallisessa tilaisuudessa täällä Oulussa, joten sen kautta saa uutta tuntumaa myös seurakunnalliseen toimintaan. Matkalla mukana olleista ryhmäläisistä osa on jatkanut edelleen lähetyskoulutuksessa ja varmasti moni rukoilee lähetyskohteen puolesta. Tämä voisi olla hyvä tapa kokeilla lähetystyössä toimimista. Tervetuloa mukaan. Otamme mielellämme ehdotuksia vastaan. Uusi ryhmä aloittaa Karjasillalla syksyllä. Mukana on ollut myös ihmisiä, joita itse matkustaminen ei kiinnosta. Tervetuloa siis kaikki lähetystyöstä kiinnostuneet.

Kimble
Kimble:n kuva
Poissa
Edistynyt etsijäEtsijä
Liittynyt: 01.07.2009
Pisteet: 70

Lähetystyöstä on tullut alkaneena syksynä runsaasti kyselyja. Suuri kiitos siitä. Seurakuntien lähetystyön toimintoja on siksi hyvä esitellä täällä Elossa.fi sivustolla. Otamme siis vihjeistä vaarin. Uskon, että syksyn kuluessa kun toiminta kesän jäljiltä käynnistyy täydellä teholla, hakusanalla "lähetys" löytyy paljon muutakin.

Lähetystyön hyväksi voi toki toimia monella tavalla. Monissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa lähetystyö on merkittävällä tavalla esillä. Näitä tilaisuuksia ei tosin ole kalenterissa luokiteltu "lähetyksen" alle. Tämä antaa hiukan väärän tuloksen. Esimerkiksi leipää musiikista -konsertti sarja on järjestetty, nimensäkin mukaisesti, auttamaan ja kerämään varoja Kirkon Ulkomaanavun ruokahuollon tukemiseksi. Nuorten aikuisten kristillinen kahvila Cross Cafe hakee syksylle kahvila-avustajia. Kahvilan tuotolla ja ohjelmamaksuilla tuetaan Kirkon Ulkomaanavun työtä sekä Suomen Lähetysseuran työtä. Kahvila toimii myös Reilun Kaupan periaatteiden mukaisesti.

Changemaker on Kirkon Ulkomaanavun yhteydessä toimiva verkosto, joka tarjoaa vapaaehtois- ja vaikuttamistoiminnan mahdollisuuksia kehityskysymyksistä kiinnostuneille. Verkosto pyrkii toiminnassaan puuttumaan köyhyyden ja epäoikeudenmukaisuuden rakenteellisiin syihin. Oulun paikallisosasto etsii jatkuvasti uusia jäseniä uusiin tempauksiin. www.elossa.fi/tapahtuu/changemaker/changemaker.

Yhteisvastuu keräys on vuosittainen diakoniatyön suurtapahtuma. Yhteisvastuun keräyskohteita on kaksi ulkomainen kuin kotimainen. Viime vuonna kerättiin varoja Haitin hyväksi sekä kotimaassa lapsiperheiden ruokahuollon hyväksi. Keräys tarvitsee paljon vapaaehtoisia monenlaiseen toimintaan.

Toimintoja on siis tarjolla. Älä lopeta etsimistä. Kysymällä selviää. Kiitos.

SuperNanna
SuperNanna:n kuva
Poissa
Etsijä
Liittynyt: 13.05.2009
Pisteet: 35

Kiinnostaisikohan ensimmäistä anonyymiä kommentoijaa tuo Läde liikkeelle -koulutus? Siitä on 'vinkeissä' lisätietoja.