Cross Cafessa Oulun körttiopiskelijoiden kuoro
TaivasKlubilla kuullaan pe 25.11. Oulun körttiopiskelijoiden kuoron iloista ja monipuolista kuorolaulantaa. Oulun körttiopiskelijoiden kuoron juuret ovat 70-luvulla, mutta nykyinen toiminta aloitettiin syksyllä 2002. 13-henkisen kuoron ohjelmisto koostuu pääosin Siionin virsistä, sekä perinteisistä että tuoreemmista sovituksista. Kuoro esittää myös kolme- ja neliäänisiä virsisovituksia ja herännäishenkistä gospelmusiikkia. Esiintymisiä kuorolla on seurakunnan tilaisuuksissa, vanhainkodeilla ja jumalanpalveluksissa ja niiden lisäksi kuoro on järjestänyt oman konsertin vähintään kerran vuodessa. Kuoron johtajana toimii tällä hetkellä musiikkipedagogi Juho Peltoniemi.
Konsertti alkaa klo 21. Vapaaehtoinen ohjelmamaksu 2 € KUA:n työlle. Kahvila avoinna klo 19-00.30.