yhteisvastuu

Mihin maailma on menossa? Kaikki tuntuu menevän päin helvettiä. Hornamaisia asioita tapahtuu eikä parempaa näytä olevan tulossa: Gaddafi riekkuu Afrikassa, vaikka hänen pitäisi istua mustamaijassa., Ratko Mladic on yhä ratkaisevan askeleen poliisia edellä ja Hosni Mubarak pääsi tuumaamistauolle, kun sai sydärin.
Saman tien pitää kysyä, mistä maailma on tulossa. Vietnamista, Treblinkasta, Hiroshimasta, maailmansodista, neekeriorjuudesta, tuhkarokosta ja kolerasta.
Seuraa kysymys: mitä tässä kannattaa tehdä, laittaa pensselit santaan, santana soikoon?
Minä en ainakaan viitsi tehdä mitään.

Kolmannen paastoviikon aiheena on ollut kiusaamisen torjuminen.

Taannoin meille tuli baariin töihin uusi myyjä, jonka perehdytin pikaisesti tiskin toimintaan. Hän kertoi olevansa entinen naapurini. Melkein päästin suustani "Niin oletkin, sulla oli lapsena tapana kiusata mua". Sain itseni kuitenkin ajoissa kiinni ja totesin vain hymyillen, että no kappas niinpäs oletkin. Olin siihen aikaan ehkä kolme- tai neljävuotias, kiusaajani minua pari vuotta vanhempi. Hänellä oli tapana jättää minut ulos porukasta, muuttaa leikkien sääntöjä kesken kaiken ja olla minulle kaikin puolin ilkeä.

Tämän toisen paastoviikon haasteena on keksiä turhakkeita tai paheita, joista voisimme vapautua.

Pääsiäiseen, kristittyjen suurimpaan juhlaan, on perinteisesti valmistauduttu paastoamalla. Seitsemän viikon paasto alkaa laskiaisen jälkeen tuhkakeskiviikkona ja päättyy pääsiäispäivään. Paastosta tulee mieleen nälkäkuuri, mutta se voi tarkoittaa myös paljon muuta. Paaston tavoitteena on raivata elämästä pois turhat asiat ja keskittyä olennaiseen. Tämä voi tarkoittaa hieman eri asioita eri ihmisille. Joka tapauksessa paaston pitäisi olla hyvä kokemus, joka auttaa hahmottamaan elämää ja joka johdattaa pääsiäisen suureen iloon.