Jeesuksen ristinkuolema ja ylösnousemus ovat kristinuskon keskipiste. Jumala vanhassa liitossa sääti, että syntiä seuraa aina kuolema. Vanhassa liitossa ihmiset antoivat Jumalalle eläimen uhriksi, jotta tämä uhri väliaikaisesti peittäisi ihmisen rikkomuksen Jumalan kasvojen edessä - ajatus oli, että eläin kuolee ihmisen sijasta ja Jumalan viha ei kohtaa väärin tehnyttä ihmistä.
Jumala sääti lain, jonka mukaan uhrilla pystyttiin sovittamaan ihmisen synti. Uuden testamentin heprealaiskirjeessä sanotaan, että Jeesus antoi itsensä uhriksi meidän edestämme. Hän uhrasi vapaaehtoisesti itsensä kuolemalla ristillä, ja kantoi meille kuuluvan rikkomuksen. Näin tuli tapahtua, sillä tästä oli lausuttu profetia jo satoja vuosia ennen Jeesuksen maailmaan tuloa. Jesajan luku 53 kertoo tästä sanoen: "Rangaistus oli hänen päällään, jotta meillä rauha olisi."
Jeesus nousi kolmantena päivänä kuolleista. Tällä tavoin tämä sovitustyö on koko ajan voimassa: Hän antoi itsensä uhriksi ja elossa olevana uhrina, hän on syntien sovittajana kaiken aikaa.
Jeesuksen veren kautta anteeksianto tuli siis ihmisten osaksi. Tästä puhutaan esimerkiksi Roomalaiskirjeessä näin sanoen: "Paljon ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta."
Ihminen joutuu Jumalan eteen viimeisellä tuomiolla. Tuolloin katsotaan, onko ihmisen nimi kirjoitettuna elämän kirjaan. Jokainen, joka turvaa Jeesukseen Kristukseen, on saanut syntinsä anteeksi hänen ristinkuoleman kautta ja nimen tulisi olla kirjoitettuna sen myötä elämän kirjaan. Tähän on viittaus esimerkiksi Ilmestyskirjassa luvussa 20: "Näin myös kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä. Kirjat avattiin, avattiin myös elämän kirja, ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli merkitty, kukin tekojensa mukaan."
Tilanne on ilmeisesti se, että ihminen on Jumalan tuomittavana. Tuolloin Jeesus astuu tuomarin ja ihmisen väliin, ja sanoo: "Isä, älä tuomitse tätä ihmistä, sillä minä kärsin rangaistuksen ristillä hänen puolestaan. Hän on minun." Ja tuolloin Jumala julistaakin syytetyn ihmisen syyttömäksi, vaikkei ihminen ansaitsisi edes anteeksiantoa, mutta hän tekee sen Jeesuksen tähden. Teologiassa tästä tapahtumasta käytetään nimitystä forenssinen vanhurskautus, eli Jumala julistaa syyllisen syyttömäksi Jeesuksen uhrauksen tähden.