tulkinta

Raamatun tulkinta

Kysymys: 

Voiko tietää tulkitsevansa Raamattua oikein?

Vastaus: 

Raamatun tulkitsemisen tapoja on yhtä monia kuin on lukijoitakin. Kiisteleminen siitä, kenellä on oikea tulkinta, harvemmin kantaa hyvää hedelmää. Raamattua lukiessa tärkeintä on rukouksen henki. Loppujen lopuksihan tarkoitus on lukea sitä itselleen ravinnoksi, että oppisi tuntemaan Jumalaa.

Raamattu

Kysymys: 

Voiko tietää tulkitsevansa raamattua oikein?

Vastaus: 

Jumala on antanut Raamatun sanan ihmisille, ja Jumala puhuu Raamatussa. Tämä on kristinuskon kiistämätön asia.

On syytä huomioida, että Jumalan puhe ja Raamatun tapahtumat sijoittuvat tiettyihin tilanteisiin. Kun haluamme tulkita Raamatun sanaa, emme voi ottaa jaetta sieltä täältä ja kylmästi lyödä ihmisiä Raamatulla päähän, vaan tulee pitää mielessä kokonaiskuva. Raamatussa itsessään jo paljastuu, että joitain tilanteita on tulkittu asiayhteydessä uudella tavalla. Esimerkiksi juutalaiset noudattivat sapattia niin, ettei sapattina saanut tehdä yhtikäs mitään. Sen sijaan Jeesuksen opetuksesta paljastuu, että sapattina sai tehdä hyvää, kuten parantaa sairaan, eikä sapatti ollut mikään orjuutuskäsky vaan sen merkitys piti ymmärtää uudella tavalla.

Jumala on antanut uskoville Pyhän Hengen, joka kirkastaa ja opettaa tuntemaan kirjoituksia. Toisaalta hengellinen fiilistely ei riitä perustelemaan mitä tahansa mieleen juolahtanutta tulkintaa oikeaksi. Jumalalta voi kuitenkin pyytää ymmärrystä ja viisautta, ja silloin ihminen saa luottaa siihen, että Jumala tahtoo sitä antaa, koska Raamatussa sanotaan selvästi: "Jos kuitenkin joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön sitä Jumalalta. Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta." (Jaak 1:5)

Raamatussa sanotaan myös "Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani." (Joh 7:17) Eli jos ihminen haluaa oppi tuntemaan Jeesuksen Kristuksen, ja todella seurata Häntä elämässään, Jumala on luvannut, että ihminen tulee pääsemään selville tästä totuudesta.

Lopullinen vastaukseni siis on, etten osaa sanoa mitään tiettyä metodia, jolla pystyy varmistumaan omasta oikeasta tulkinnastaan. Jumala puhuu Raamatussa, mutta Jumala ei sallinut edes fariseusten ymmärtää kirjoituksia, vaan hän sanoi salaavansa sen viisailta ja ilmoittavansa lastenmielisille. Kukaan ei kuitenkaan pelastu sen kautta, että tulkitsee Raamattua riittävän oikein vaan yksin Jeesuksen kautta. Tässä asiassa on siis kyse täysin Jumalan armosta, jonka vaikutuksesta voi myös päästä sisälle Raamatun salaisuuksiin.

Raamattu

Kysymys: 

Voiko raamattua tulkita väärin?

Vastaus: 

Kyllä, näinhän se tietysti on. Raamattu kuten kaikkia muitakin kirjoja voi tulkita voi myös väärin. Uusi testamentti on kirjoitettu n.2000 vuotta sitten, Vanhan testamentin vanhimmat osat ovat n. 1000 eKr. Useimpien kirjojen syntymäpaikka on nykyisen Israelin/Palestiinan alueella. Näistä ajallisista ja maantieteeseen liittyvistä etäisyyksistä johtuen Raamatun maailma voi olla aika lailla erilainen kuin esimerkiksi 2000-luvulla elävän suomalaisen. Raamatun tulkitsija olisi hyvä tietää edes jotakin Raamatun syntyajan elämästä. "Väärin" tulkitseminen voi siis johtua esimerkiksi siitä, että Raamatun maailma on peräisin toiselta ajalta kuin meidän oma aikamme.

Toisaalta, Raamattu voi joku pyrkiä tulkitsemaan omien mielipiteidensä tueksi ts. hakemaan kohtia, jotka tukevat omia ajatuksia. Kirkkojen vanha opetus oli kuitenkin, että ihmisen tulisi kuunnella/lukea nöyrästi Raamattua ilman, että lähtee sitä heti tulkitsemaan. Usein Raamatun sana aukeaa tai alkaa elää vasta jonkin ajan päästä. Monet vanhat kirkon isot henkilöt ovat kehoittaneet mietiskelemään/maistelemaan Raamatun tekstejä. Raamatun kohta on alkanut elämään vasta usein pitkänkin pohdiskelunjälkeen.

Syndicate content