SuperNanna:n blogi

Kotimatka

Matkalla taas. Minä odotin matkaa koko kuolleen talven.

 

Matkalla taas.

Minä odotin matkaa koko kuolleen talven.

Ajetaan ohi onnettomuuksien joista ei selvitty hengissä.

Ajetaan syrjäsilmä peruutuspeilistä katsoen.

Ajetaan tukka auki, pakoon taikka kintereillä.

Ajetaan läpi elämäkertojen, joissa on väkevät loput, vääränlaiset.

Ajetaan ylinopeutta läpi omantunnon autioituvien kylien.

Ajetaan kaupunkeihin, joissa meitä ei tunneta.

Minä tarvitsen nämä takapenkit ,joissa jumala kirjoitetaan pienellä.

Tarvitsen tämän pahoinvoinnin mutkaisella tiellä.

Kunnes kuolema

Jos niin kävisi, että nyt siirtyisin tuonilmaisiin, mihin maahan minut haudattaisiin?

Jos niin kävisi, että nyt siirtyisin tuonilmaisiin, mihin maahan minut haudattaisiin? Pohjolan multiinko vai tänne etelään? Sinun viereesikö lepäämään? Ja jos nyt tulisi kutsu Jumalan huoneisiin, haluaisitko paikan rinnaltani? Vai muuttuisiko elämäsi niin, ettet enää oman aikasi tullen, tahtoisi rinnalleni ikiunta uinumaan? Herra, anna vielä aikaa! Anna meidän lähteä lähekkäin! Sillä jos taivaassa kerran kohdataan, en tahtoisi kohdata sinua ja sinun uutta naistasi. Olisin sinun sielläkin. Meillä ikuinen lauantaiaamu, odotetaan ystäviä illaksi kylään.

Aikuinen

Täällä on jo lumi maassa. Minä en haluaisi viedä uimapatjaa pihavarastoon. Kesävaatteet on tuossa tuolilla. Ne pitäisi pakata mustaan jätesäkkiin ja muuttaa pois. Niitä ei laitettaisi kaappiin enää. Voisiko aikuisuuden vielä peruuttaa?

Täällä on jo lumi maassa.

Minä en haluaisi viedä uimapatjaa pihavarastoon.

Kesävaatteet on tuossa tuolilla.

Ne pitäisi pakata mustaan jätesäkkiin ja muuttaa pois.

Niitä ei laitettaisi kaappiin enää.

Voisiko aikuisuuden vielä peruuttaa?

En enää menisi aikuisten töihin.

Otatko vastaan vihani?

Mietin linja-autossa Neitsyt Mariaa. Tuota säyseää Herran piikasta. Ole sitten ihmisiksi, lapsena sanottiin. Minä ja Maria, emme ole ystävättäriä tänään.

 

Yli 500 puhdasta lakanaa

Tiedän, että on asunto, jossa yksinäinen valvoo. Hän vaihtaa joka perjantai lakanat sillekin puolelle sänkyä, jossa kukaan ei nuku. Hän on tehnyt niin kymmenen vuotta.

 

Lähtösi jälkeen kaipuu

Sinä halusit aina nukkua niin lähellä. Hengityksesi risteili poskellani. Ja jos minä varovasti hiipien käänsin itseäni, sinä kysyvästi tuijotit, kuin olisit epäillyt rakkauttani.

 

Ystäväni

Ystäväni Jeesus. Ihminen ja Jumala samassa. Pitkät hiukset ja parta, lempeät kasvot. Ainakin kuvissa.

Ystäväni Jeesus.

Ihminen ja Jumala samassa.

Pitkät hiukset ja parta, lempeät kasvot.

Ainakin kuvissa.

Sanotaan, että on luonani aina.

Ei soita.

Ei kirjoita.

Tarkoin valitut suudelmat

Äidit suutelevat kaikki pipit paremmaksi. Äitien suudelmat ovat varmasti maailman pyyteettömimpiä suudelmia. Herrasmiehet suutelevat poskille ja mysteerimiehet varastavat suudelmia.

Äidit suutelevat kaikki pipit paremmaksi. Äitien suudelmat ovat varmasti maailman pyyteettömimpiä suudelmia. Herrasmiehet suutelevat poskille ja mysteerimiehet varastavat suudelmia. Pienet pojat suutelevat koirien kuonoja ja teinitytöt idolien julisteita. Muslimit suutelevat Kaaban mustaa kiveä, juutalaiset muuria, ortodoksit pyhien kuvia ja katoliset Kristusta ketjussaan. Seksityöläiset eivät suutele asiakkaitaan suulle ja otsalle laskettu suudelma on kuulemma merkki uskollisuudesta. Raamatussakin on kymmeniä kertomuksia suudelmista.

Miltä enkeli näyttää?

Enkelit kuvataan taiteessa siivekkäiksi miehiksi tai naisiksi. Heillä on vaaleat vaatteet ja he hohtavat hennosti. Taidemaalarien kuvitusten perusteella saa sellaisen kuvan, että enkelit lentävät paikasta paikkaan. Vanhassa taulussa enkeli seisoo rikkinäisen sillan takana, kun lapset ovat sitä ylittämässä. Miksei sillan takana seiso lasten isä kahluusaappaissa ja pidä lapsia kädestä kiinni? Miksi pienet lapset on päästetty kahdestaan pimeään metsään? Miksi aikuinen ihminen puuttuu taulusta?

Enkelit kuvataan taiteessa siivekkäiksi miehiksi tai naisiksi. Heillä on vaaleat vaatteet ja he hohtavat hennosti. Taidemaalarien teosten perusteella saa sellaisen kuvan, että enkelit lentävät paikasta paikkaan. Vanhassa taulussa enkeli seisoo rikkinäisen sillan takana, kun lapset ovat sitä ylittämässä. Miksei sillan takana seiso lasten isä kahluusaappaissa ja pidä lapsia kädestä kiinni? Miksi lapset on päästetty kahdestaan pimeään metsään? Miksi aikuinen ihminen puuttuu taulusta?

Syndicate content