Antto:n blogi

Hiihtelen joella. Aamuaurinko lämmittää. Latu myötäilee rantaviivaa. Tunnin jälkeen pidän tauon. Lähellä tikkaa koputtaa. Vastarannalla näkyy hevosia. Mikään ei häiritse. Hiihtelen takaisin. Talot ovat harvassa. Vastaani tulee mies. Vaihdamme muutaman sanan. Hän toteaa: ”Tämä on kuin paratiisista. Täällä, kun hiihtelee, niin asiat saavat oikeat mittasuhteet. Luonto hoitaa.” Nyökkään.

Hämärtää. Kerään pihalta kuivia, puista pudonneita risuja. Isompia, pienempiä oksia. Laitan risut kekoon ja sytytän ne. Nuotion lämmin valo leviää. Istahdan nuotion ääreen. Kolmevuotias Seemi-poika istuu viereeni. Katsomme yhdessä räiskähteleviä puita. Otan termospullon. Kaadan mustikkakeittoa mukeihin. On rauhallista, levollista. Ilta laskeutuu.

Seison Oulujoen rannalla. Etelästä käy hyytävä viima. Tammikuun aurinko häikäisee parikymmen asteisessa pakkasessa. Vaatetuksenani on pipo ja uimahousut. Tuuli ei anna armoa. Hengitän muutaman kerran syvään. Astun laiturin askelmat alas kylmään veteen.. Räpiköin vedessä kohti rantaa. Leuka jähmettyy veden alla. Kiiruhdan pukukoppiin. Minä tein sen! Aloitin kauan haaveilemani avantouinnin.