Palveleva netti ja puhelin
Palveleva netti on kirkon verkkoauttamispalvelu. Halutessasi nimettömässä viestissä voit kertoa mieltä painavista asioista. Vastaajat ovat tehtävään koulutettuja vapaaehtoisia. Myös he toimivat nimettömästi. Viestiisi vastataan viiden päivän kuluessa. Kiireellisessä asiassa voit soittaa Palvelevaan puhelimeen. Palvelevan netin käyttö on maksutonta.
Palveleva puhelin
- 01019-0071 suomenkielisille ja
- 01019-0072 ruotsinkielisille.
Ulkomailta soitettaessa numerot ovat + 358 1019 0071 ja + 358 1019 0072.
Päivystysajat ovat koko Suomessa su - to klo 18-01, pe ja la 18-03. Ruotsinkielinen päivystys on joka ilta klo 20-24. Soitto Palvelevaan puhelimeen maksaa lankapuhelimesta paikallispuhelumaksun verran. Matkapuhelimella soitettaessa laskutusperusteena on oman operaattorin puheluhinnat.
Kommentit
Tunnen olevana maailman epäonnistunein ihminen. Tahtoisin vain syyttää muita virheistäni, teoistani, vioistani, vihastani, peloistani ja kuolemanhalustani, mutta tiedostan sen, etten voi tehdä enää niin. Olen aiheuttanut tämän kurjuuteni ja häpeäni omilla raukkamaisilla valinnoillani ja näin ajanut itseni tilanteeseen, josta en omin, enkä muidenkaan voimin enää kai voi nousta. Silti, jokin pieni osa minussa pyytää ja anelee, etten olisi kurjuudestani aivan yksin vastuussa.
Yksin. Sitä minä olen. Maailmani ei tunne valoa, jota ilo, onnistuminen, vahvuus, rohkeus, rakkaus, onni ja usko luovat. Elämäni ei kulje eteenpäin. Olen täynnä epäilystä, vihaa, epätoivoa, pimeyttä, pelkoa, heikkoutta ja surua.
Pettymys itseeni on tehnyt minusta pelokkaan ja heikon, en uskalla enää luottaa. En jaksa, enkä edes osaa iloita siitä, mistä muut ikäiseni tekevät elämänsä. Häpeän ja inhoan itseäni liikaa ja olen todellakin siinä pisteessä, etten osaa enää nähdä ratkaisua. Vain sen helpon paon. Ja siihen halajan.
Olen jo pitkään halunnut uskaltaa päättää tämän ikävän, mutten ole siihen kyennyt.
Voiko kukaan enää auttaa minua?
En ole nyt kolmeen vuoteen kuulunut kirkkoon, mutta kun kesällä kävin veljeni rippijuhlien yhteydessä omassa rippikirkossani, jokin sävähti. En koe olevani kovin uskonnollinen, mutta ne kaikki ajat jumalanpalveluksissa ja kirkon kuorossa tulivat takaisin. Minun teki mieli itkeä surkeaa elämääni veljeni ollessa ensimmäisellä ehtoollisellaan. Halusin raivota, kun äitini esti minua menemästä ehtoolliselle. Kai se sitten on kielletty meiltä, jotka emme kirkkoon kuulu. En tiedä.
Toivon niin saavani joskus apua. Tahtoisin keskustella jonkun ihmisen kanssa, mutta ymmärrän, jos se ei ole mahdollista. Ei se ole ollut muuallakaan,
Lauralle!
Älä menetä toivoasi! Olemme valmiit keskustelemaan ja ennen kaikkea kuuntelemaan. Ota rohkeasti yhteyttä.
Joulu ei näytä kovin valoisalta, on rahallisesti tiukkaa, enkä tiedä onko meillä varaa edes kinkkuun. Voisiko kirkolta pyytää taloudellista tukea, ja jos se olisi mahdollista, mitä asioita diakoni ottaa huomioon perusteluina, myönnetäänkö ruokalahjakorttia?
Joskus, kun olen menossa vaikka nukkumaan, tulee vaan sellainen outo olo. Sitten mieleen saattaa vain tulla joku outo ajatus. Se voi jopa olla mielesäni tosi paha, jossa vaikka herjataan Jumalaa. Minulle tulee siitä paha ja ikävä olo, yritän pyytää anteeksi. Sitten kokeilen taas nukkua. Ajatus saattaa tulla taas uudestaan, ehkä erilaisena kuin ennen. Pelottaa, saankohan tätä anteeksi? Jeesus sanoi että joka herjaa Pyhää Henkeä, sille ei anteeksi anneta, ei tässä eikä tulevassa maailmanajassa.
Johtuuko tuo siitä, että kun käsketään jotain, nii ihminen vain jotenkin rikkoo sitä?