Changemaker

Syndicate content
Changemaker Kirkon Ulkomaanavun nuorisoverkosto
Päivitetty: 1 tunti 47 min sitten

Tule mukaan Maailma kylässä -festareille!

Ke, 9.5.2012 - 17:52
3herattajajuhlat10Kesä lähestyy ja samoin Maailma kylässä -festivaali, joka tarjoaa värikkään kattauksen musiikkia, esityksiä, asiaohjelmaa, järjestöjä, ruokaa yms. eri puolilta maailmaa. Maailman kulttuurit kohtaavat Helsingissä Kaisaniemen puistossa ja Rautatientorilla 26.-27.5.

Maailma kylässä -festarit on osa Changemakerin kesäkiertuetta ja tänä vuonna meillä on oma ständi Mahdollisuuksien tori -järjestöteltassa. Ständille tarvitaan tietenkin myös päivystäjiä kertomaan Changemakerin toiminnasta sekä Rauhantekijä-kampanjasta.

Päivystäjiä tarvitaan:
la 26.5. klo 11-20
su 27.5. klo 11-18

Voit tulla päivystämään sen pituiseksi ajaksi kuin haluat: Tule siis tunniksi tai pariksi, pidemmäksi aikaa kerrallaan tai ota useita lyhyitä vuoroja vaikka molemmille päiville. Vuorot vaihtuvat tasatunnein ja vuorolista kootaan päivystäjäksi ilmoittautuneiden toiveiden mukaan festareita edeltävällä viikolla. Tehtävään saa perehdytyksen ständillä, joten päivystäjäksi voi ilmoittautua, vaikka Rauhantekijä-kampanja tai verkoston toiminta eivät olisi ennestään kovin tuttuja.

Yhteensä kolmen tunnin päivystämisestä Changemaker kustantaa etnisen lounaan festarialueella. Verkosto myös korvaa matkalippuja vastaan pääkaupunkiseudun ulkopuolelta tulevien matkat julkisilla kulkuvälineillä.

Jos olet kiinnostunut tulemaan mukaan, lähetä sähköpostia Sinille (sini.tyvi@kirkonulkomaanapu.fi) ja kerro kuinka kauan ja mihin aikaan haluaisit päivystää. Tapaamisiin festareilla

Changemakerin jäsenkysely 2012

Ti, 8.5.2012 - 13:38
Nyt on sinun mahdollisuutesi vaikuttaa! Changemaker tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden kertoa, mikä Changemakerissä on hienoa, mikä kaipaa kehittämistä ja mihin suuntaan toivoisit verkoston liikkuvan. Changemakerissä valmistellaan tällä hetkellä uutta strategiaa, joka linjaa verkoston toimintaa vuosille 2013-2016, ja jäsenkysely on tärkeä osa tätä strategiatyöskentelyä. Jäsenkyselyyn toivotaan vastauksia aivan kaikilta riippumatta siitä kuinka paljon tai vähän olet toimintaan osallistunut. Kysely on täysin anonyymi ja siihen vastaaminen kestää 10-15 minuuttia. Vastausaikaa on perjantaihin 25.5. asti.

Anna äänesi kuulua ja kerro mitä ajattelet Changemakeristä!

Kyselyyn pääset tästä.

Suomikin vie aseita konfliktialueille

Ke, 25.4.2012 - 16:51
Changemakerin Helsingin paikallisryhmä on ottanut kantaa Suomen asevientiin. Ryhmän mielipidekirjoitus julkasitiin tänään 25.4.2012  Kirkko & kaupunki -lehden mielipidesivulla.

mielipidekirjoitus-hcm

Rauhantekijä-kampanja alkoi – katso video ja allekirjoita vetoomus!

Ti, 17.4.2012 - 11:47
Changemakerin asevientiin keskittyvä Rauhantekijä -kampanja on alkanut tänään 17.4. Kampanjallaan verkosto haluaa kiinnittää huomiota Suomen toimintaan kahdella rintamalla, kansainvälisenä rauhanvälittäjämaana ja samalla kansainvälisenä asekauppiaana.

Tänään vietetään myös Kansainvälistä sotilasmenojen vastaista toimintapäivää (Global Day of Action on Military Spending), jonka tarkoituksena on nostaa esille vuosittain sotilasmenoihin käytettävät varat ja herättää pohtimaan, miten niitä voitaisiin käyttää rauhan ja kestävän kehityksen edistämiseen.

Suomi vie aseita ja puolustustarvikkeita maihin, joissa on käynnissä sota tai konflikti. Aseviennillään Suomi tukee sotarikoksia muun muassa Saudi-Arabiassa ja Israelissa. Suomi on myöntänyt vientilupia myös maihin, jotka ovat sen kehitysyhteistyön kohdemaita. Esimerkiksi vuonna 2009 vientiluvat myönnettiin panssariajoneuvon rungolle ja 802 kiväärille Etelä-Afrikkaan. Myös Egyptiin vietiin puolustustarvikkeita sen ollessa vielä Suomen kehitysyhteistyön kohdemaa.
Changemaker vaatii, että Suomi lopettaa aseiden ja puolustustarvikkeiden viennin maihin, joissa on sota tai konflikti, ihmisoikeusrikkomuksia, korkeat väkivaltatilastot tai puutteellinen demokratia. Suomen tulee tarkastaa kohdaltaan Euroopan unionin ja Yhdistyneiden kansakuntien asettamia asekaupan rajoituksia erityisesti tilanteessa, jossa Suomi pyrkii YK:n turvallisuusneuvoston jäseneksi.

Kampanjaviestin tehostamiseksi ja näkyvyyden saamiseksi kampanjalla on myös upea animaatiovideo, jonka musiikin on kampanjaa varten tehnyt reggae-artisti Puppa J. Kerrothan videosta ja kampanjasta myös kavereillesi!

Kampanjaan voit osallistua myös esimerkiksi tulemalla mukaan kesäkiertueelle. Kiertueen ensimmäinen pysähdyspaikka on jo tulevana lauantaina 21.4. Suomen Sosiaalifoorumissa Helsingissä. Paikallisryhmät voivat järjestää myös omia tempauksia, joihin on toimistolta saatavissa kampanjamateriaaleja.

Lue lisää kampanjasta, katso kampanjavideo ja allekirjoita vetoomus: www.changemaker.fi/rauhantekija

Tule mukaan - Tottakai voimme muuttaa maailman!

Tule mukaan kesäkiertueelle!

Ti, 17.4.2012 - 10:37
Kesän ajaksi Changemakerit jalkautuvat Suomen suven tapahtumiin kertomaan ilosanomaa maailmanmuuttamisesta sekä esittelemään verkoston toimintaa ja Rauhantekijä -kampanjaa. Kiertueen ensimmäinen pysähdyspaikka on 21.-22.4. Helsingissä järjestettävä Suomen Sosiaalifoorumi. Toukokuusta lähtien on myös mahdollisuus kampanjoida ja esitellä Changemakerin paikallistoimintaa useilla Mahdollisuuksien toreilla ympäri Suomen.

04faces5Tapahtumiin Changemakerista kertomaan tarvitaan paljon vapaaehtoisia. Olisitko sinä yksi heistä? Ständillä päivystäminen on helppo tapa tulla mukaan verkoston toimintaan; se ei vaadi ennakkovalmistautumista ja tapahtumissa ihmisten kanssa on mukava jutustella. Changemaker korvaa tapahtumiin osallistuville matkakulut lippuja vastaan.
Kesäkiertuepaikkoja ovat: 21.4. Suomen Sosiaalifoorumi, Helsinki (esittelypöytä lauantaina klo 10-18)
5.5. Kirkon Nuorisopäivät, Tampere (torikoju Keskustorilla lauantaina 5.5. klo 9-16)
26.-27.5. Maailma kylässä -festarit, Helsinki (esittelypöytä Mahdollisuuksien tori –teltassa lauantaina klo 11-20 ja sunnuntaina klo 11-18)
1.6. Mahdollisuuksien tori, Jyväskylä (esittelypaikka klo 11-17 kävelykadulla)
6.-8.7. Herättäjäjuhlat, Isokyrö
7.7. PAX-festivaali, Helsinki (esittelypaikka klo 14-22 Alppipuistossa)
4.8. Loviisan Rauhanfoorumi

Suomen Sosiaalifoorumissa ja Kirkon Nuorisopäivillä päivystämisestä kiinnostuneiden toivotaan ilmoittautuvan Hetalle (heta.niemi@kirkonulkomaanapu.fi). Muista tapahtumista kiinnostuneet voivat laittaa viestiä Sinille (sini.tyvi@kirkonulkomaanapu.fi).

Lisäksi paikallisryhmät voivat osallistua oman alueensa Mahdollisuuksien toreille ja/tai muihin oman alueensa kesätapahtumiin itsenäisesti. Osallistumisesta kannattaa kuitenkin kertoa myös toimistolle, niin tiedämme, missä kaikkialla Changemaker on esillä. Toimistolta voi samalla tilata myös Changemakerin perus- sekä kampanjamateriaaleja.

Suomalaiset syytteeseen Costa Rican kaupoista

La, 14.4.2012 - 23:29

Costa Rican sairaalalaiteviennissä tapahtuneista väärinkäytöksistä epäiltyjä suomalaisia on viimein asetettu syytteeseen. Useita vuosia kestäneen esitutkinnan päätteeksi kolme suomalaista sai syytteet törkeästä lahjuksen antamisesta sekä törkeästä avustuspetoksesta. (Yle Uutiset 13.4.2012.)

Costa Ricaan vietiin vuosina 2001-2004 suurelta osin maan tarpeita vastaamattomia ja ylihintaisia sairaalalaitteita, jotka rahoitettiin Sampo Pankin myöntämällä lainalla. Niin kutsutun korkotukiluoton korot maksettiin Suomen kehitysyhteistyövaroista. Sairaalalaitekaupat solmittiin hätiköidysti ja Suomen valtio myönsi lainan siitä huolimatta, että ulkopuoliset konsultit osoittivat hankkeessa useita epäkohtia. Costa Ricassa seitsemän ihmistä on tuomittu tapaukseen liittyvistä väärinkäytöksistä kuten lahjusten vastaanottamisesta.

Changemaker kampanjoi Costa Rican sairaalalaitevientitapauksesta syntyneestä epäoikeutetusta velasta viimevuotisessa Velan vangit -kampanjassaan. Kampanjavetoomuksen allekirjoitti 2491 ihmistä, jotka vaativat, että Suomen on myönnettävä vastuunsa Costa Rican tapauksessa sattuneista väärinkäytöksistä ja mitätöitävä syntynyt epäoikeutettu velka. Changemaker toivotti tervetulleeksi uutisen päättyneestä esitutkinnasta ja nostetuista syytteistä, mutta vaatii edelleen vastuuseen myös Suomen valtiota.

Tytti Matsinen
Changemakerin Velkaryhmän aktiivi

Naurua ja kouluttautumista

Ti, 3.4.2012 - 12:03
Terveisiä Changemaker-viikonlopusta! Viikonloppua vietettiin tällä kertaa 30.3.-1.4. Puhjonrannan leirikeskuksessa lähellä Kouvolaa, minne kokoontui kolmisenkymmentä maailmanmuuttajaa eri puolelta Suomea.

IMG_0117_stViikonlopun monipuoliseen ohjelmaan kuuluivat perjantai-iltana koulutukset kestävän kehityksen peruskirjasta sekä maailmantalouden perusteista. Kestävän kehityksen peruskirja (Earth Charter) on julistus, johon on koottu oikeudenmukaisen, kestävän ja rauhanomaisen nyky-yhteiskunnan rakentamiseen tähtäävät eettiset perusperiaatteet. Vaikka kestävästä kehityksestä puhuttaessa ympäristökysymykset nousevat vahvasti esille, koulutus muistutti, että aihe on paljon laajempi ja monisyisempi. Talouskoulutuksessa puolestaan tutustuttiin maailmantalouden kehitykseen ja pohdittiin syitä, jotka ovat johtaneet kehitysmaiden velkaongelmaan sekä maailmantalouden epäreiluun kilpailutilanteeseen.

Lauantaina koulutusten teemana oli rauha. Aamupäivällä vieraaksi saatiin Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Antti Pentikäinen sekä somalialaissyntyinen Abdullahi Farah, jotka kertoivat Somalian rauhanprosessin eteen tekemästään työstä sekä sen haasteista. Somalian tilanne ja ennen vierailua katsottu Yhden miehen rauha -dokumentti herättivät paljon kysymyksiä ja keskustelu vierailun aikana kävi vilkkaana.

IMG_0198_stRauhateema jatkui kampanjakoulutuksessa, jossa pureuduttiin Suomen asevientiin ja sen ongelmakohtiin. Pääsiäisen jälkeen alkavaan kampanjaan johdattaneen infopaketin lisäksi koulutuksessa valmistauduttiin tuleviin tempauksiin feissausharjoituksilla, joissa osallistujat pääsivät kokeilemaan erilaisia feissaustilanteita sekä esittämään haastavia kysymyksiä kampanjasta.

Tiukan koulutuspaketin vastapainoksi ohjelmassa olivat myös kevyemmät, luovat workshopit. Tällä kertaa workshopeissa piirrettiin kantaaottavia sarjakuvia, maalattiin kampanjabanderolleja sekä askarreltiin paperihelmiä. Iltapäivään kuului myös teemaryhmien tapaamiset. Velka- ja ympäristöryhmät suunnittelivat tulevaa toimintaa ja uusia kampanjaideoita, rauharyhmässä puolestaan keskusteltiin kampanjatiedotuksesta. (Lisätietoa kaikkien teemaryhmien toiminnasta saat liittymällä niiden sähköpostilistolle.)

IMG_0254_stTärkeä osa Changemaker-viikonloppuja on tietenkin yhdessäolo muiden maailmanmuuttajien kanssa. Kuulumisia uusien tuttavuuksien ja vanhojen ystävien kanssa vaihdettiin ahkerasti ja naurua riitti. Lauantai-illalle osuneen Earth Hourin kunniaksi changemakerit sammuttivat valot ja iltaohjelmaa ja iltapalaa vietettiin tunnelmallisesti kynttilänvalossa. Teemaan sopivasti iltaohjelmassa tehtiin ympäristölupauksia. Tänä vuonna ainakin pyöräillään enemmän, syödään kasvispainotteisemmin ja istutetaan puita. Iltaan kuuluivat myös namibialainen laulu ja tanssi sekä näytelmä Rauha-tädistä, joka feissausharjoitusten innoittamana kannusti miehensä Taistonkin mukaan Changemakerin tulevaan kampanjaan.

Osana Changemaker-viikonloppua sunnuntaina järjestettiin myös verkoston sääntömääräinen jäsenkokous. Keskustelua kokouksessa herätti erityisesti esitys verkoston puheenjohtajasta.

IMG_0315_stKun toiminnantäyteisen viikonlopun jälkeen oli aika sanoa taas näkemiin, monien rannetta tai kaulaa koristivat iloisenväriset paperihelmet. Helmien lisäksi osallistujien mukaan tarttui varmasti myös paljon uutta tietoa, uusia ystäviä ja hauskoja muistoja. Toivottavasti tavataan taas syksyllä!

Syksyn koulutusviikonloppu pidetään elo-syyskuun vaihteessa ja sinne on odotettavissa myös joukko kansainvälisiä vieraita, sillä Suomi isännöi juuri ennen viikonloppua myös Changemaker International -verkoston kokousta. Viikonlopun tarkka ajankohta ja paikka varmistuvat lähiaikoina ja niistä tiedotetaan mahdollisimman pian. Kannattaa siis seurailla Changemakerin uutisointia!

Katso lisää kuvia viikonlopusta täältä.

Naurua ja kouluttaumista

Naurua ja muutosvoimaa

Viikonlopun monipuoliseen ohjelmaan kuuluivat perjantai-iltana koulutukset kestävän kehityksen peruskirjasta sekä maailmantalouden perusteista. Kestävän kehityksen peruskirja (Earth Charter) on julistus, johon on koottu oikeudenmukaisen, kestävän ja rauhanomaisen nyky-yhteiskunnan rakentamiseen tähtäävät eettiset perusperiaatteet. Vaikka kestävästä kehityksestä puhuttaessa ympäristökysymykset nousevat vahvasti esille, koulutus muistutti, että aihe on paljon laajempi ja monisyisempi. Talouskoulutuksessa puolestaan tutustuttiin maailmantalouden kehitykseen ja pohdittiin syitä, jotka ovat johtaneet kehitysmaiden velkaongelmaan sekä maailmantalouden epäreiluun kilpailutilanteeseen.

Lauantaina koulutusten teemana oli rauha. Aamupäivällä vieraaksi saatiin Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Antti Pentikäinen sekä somalialaissyntyinen Abdullahi Farah, jotka kertoivat Somalian rauhanprosessin eteen tekemästään työstä sekä sen haasteista. Somalian tilanne ja ennen vierailua katsottu Yhden miehen rauha -dokumentti herättivät paljon kysymyksiä ja keskustelu vierailun aikana kävi vilkkaana.

Rauhateema jatkui kampanjakoulutuksessa, jossa pureuduttiin Suomen asevientiin ja sen ongelmakohtiin. Pääsiäisen jälkeen alkavaan kampanjaan johdattaneen infopaketin lisäksi koulutuksessa valmistauduttiin tuleviin tempauksiin feissausharjoituksilla, joissa osallistujat pääsivät kokeilemaan erilaisia feissaustilanteita sekä esittämään haastavia kysymyksiä kampanjasta.

Tiukan koulutuspaketin vastapainoksi ohjelmassa olivat myös kevyemmät, luovat workshopit. Tällä kertaa workshopeissa piirrettiin kantaaottavia sarjakuvia, maalattiin kampanjabanderolleja sekä askarreltiin paperihelmiä. Iltapäivään kuului myös teemaryhmien tapaamiset. Velka- ja ympäristöryhmät suunnittelivat tulevaa toimintaa ja uusia kampanjaideoita, rauharyhmässä puolestaan keskusteltiin kampanjatiedotuksesta. (Lisätietoa kaikkien teemaryhmien toiminnasta saat liittymällä niiden sähköpostilistolle.)

Tärkeä osa Changemaker-viikonloppuja on tietenkin yhdessäolo muiden maailmanmuuttajien kanssa. Kuulumisia uusien tuttavuuksien ja vanhojen ystävien kanssa vaihdettiin ahkerasti ja naurua riitti. Lauantai-illalle osuneen Earth Hourin kunniaksi changemakerit sammuttivat valot ja iltaohjelmaa ja iltapalaa vietettiin tunnelmallisesti kynttilänvalossa. Teemaan sopivasti iltaohjelmassa tehtiin ympäristölupauksia. Tänä vuonna ainakin pyöräillään enemmän, syödään kasvispainotteisemmin ja istutetaan puita. Iltaan kuuluivat myös namibialainen laulu ja tanssi sekä näytelmä Rauha-tädistä, joka feissausharjoitusten innoittamana kannusti miehensä Taistonkin mukaan Changemakerin tulevaan kampanjaan.

Osana Changemaker-viikonloppua sunnuntaina järjestettiin myös verkoston sääntömääräinen jäsenkokous. Keskustelua kokouksessa herätti erityisesti esitys verkoston puheenjohtajasta.

Kun toiminnantäyteisen viikonlopun jälkeen oli aika sanoa taas näkemiin, monien rannetta tai kaulaa koristivat iloisenväriset paperihelmet. Helmien lisäksi osallistujien mukaan tarttui varmasti myös paljon uutta tietoa, uusia ystäviä ja hauskoja muistoja. Toivottavasti tavataan taas syksyllä!

Syksyn koulutusviikonloppu pidetään elo-syyskuun vaihteessa ja sinne on odotettavissa myös joukko kansainvälisiä vieraita, sillä Suomi isännöi juuri ennen viikonloppua myös Changemaker International -verkoston kokousta. Viikonlopun tarkka ajankohta ja paikka varmistuvat lähiaikoina ja niistä tiedotetaan mahdollisimman pian. Kannattaa siis seurailla Changemakerin uutisointia!

Ympäristötyötä kirkossa

Ti, 3.4.2012 - 10:41
diplomi_nettikokoNoin kymmenen vuoden ajan seurakuntien on ollut mahdollista liittyä ympäristötalkoisiin kattavalla ja näkyvällä tavalla. Kirkon oman ympäristödiplomin hankkiminen on vahva viesti vastuunkannosta ja kehotus myös muille kantaa huolta luomakunnasta.

Kirkon ympäristödiplomi on virallinen, Kirkkohallituksen myöntämä järjestelmä, joka ohjaa ottamaan ympäristön kattavasti huomioon seurakunnan eri toiminnoissa viestinnästä metsänhoitoon ja jumalanpalveluksiin. Vapaaehtoinen diplomi edellyttää toimintojen jatkuvaa parantamista ympäristön suhteen, ja on voimassa neljä vuotta kerrallaan. Sen käyttöönotto johtaa useimmiten myös selviin säästöihin esimerkiksi energian ja materiaalikulutuksen pienenemisenä.

Noin sata seurakuntaa neljästä ja puolestasadasta on jo hankkinut diplomin itselleen. Erityisen ahkeria on oltu Oulun hiippakunnassa, jossa kehotus diplomin hankkimiseen tuli piispalta itseltään. Valtaosa seurakunnista elää kuitenkin edelleen hiljaiseloa ympäristön suhteen.

Changemakerien on mahdollista edistää ympäristövastuuta kirkon piirissä. Mikäli kotiseurakunta ei vielä ole diplomia hankkinut, voi luottamushenkilöihin tai työntekijöihin olla yhteydessä ja kannustaa seurakuntaa tarttumaan haasteeseen. Lista diplomin jo hankkineista seurakunnista löytyy täältä.

Diplomia toteuttavaan työryhmään otetaan mielellään jäseniksi myös asiasta innostuneita seurakuntalaisia, joten syvällekin seurakunnan ympäristötyöhön on mahdollista sukeltaa!

Kirkolla ja seurakunnilla on sekä suuri vastuu että merkittäviä mahdollisuuksia ympäristötoimijoina ja -kasvattajina. Changemakerit voivat kannustaen ja seurakunnan ympäristötyöhön osallistuen olla mukana rakentamassa aktiivista, vastuullisempaa ja kantaaottavampaa kirkkoa.

Mimma Jäntti

Kirjoittaja osallistui Kirkkohallituksen järjestelmään ympäristödiplomin auditoijakoulutukseen Ilkon kurssikeskuksessa Kangasalla 29.–30.3.2012.

Rippikoulupaketti maailmanmuuttajille on julkaistu

Ke, 21.3.2012 - 18:15
rippikoulupakettiChangemakerissa vuoden päivät työstetty Rippikoulupaketti maailmanmuuttajille on viimein ilmestynyt.

Rippikoulupaketin tavoitteena on tehdä nuorille innostavalla tavalla tutuksi kansainvälistä diakoniaa ja globaalia vastuuta. Paketti on monipuolinen kokonaisuus, joka sopii käytettäväksi niin rippileirin oppitunneilla kuin iltaohjelmassakin. Paketti sisältää paitsi toiminnallisia harjoitteita ja teemaan sopivia leikkeja, myös tietoa kansainvälisestä diakoniasta sekä hartausmateriaalia. Eri osiota yhdistelemällä paketista voi räätälöidä eri rippileireille sopivia kokonaisuuksia.

Vaikuttamisverkostona Changemaker toivoo, että yhä useammat nuoret tulisivat tietoisiksi kansainväliseen vastuuseen liittyvistä aiheista ja omista vaikuttamismahdollisuuksistaan sekä lähtisivät toimimaan oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Koska toisen nuoren esimerkki on usein se, mikä innostaa ja voimaannuttaa nuoria toimimaan, tarjoaa Changemaker tulevan kesän rippikouluihin myös nuoria vierailijoita vetämään pakettia ja kertomaan kansainvälisestä diakoniasta.

Jos sinä olisit kiinnostunut toimimaan yhtenä näistä vierailijoista, ilmoittadu Changemakerin koordinaattoriin Hetaan (heta.niemi@kirkonulkomaanapu.fi, 050-342 3799). Changemaker kouluttaa vierailijat ennen heidän lähettämistään rippileireille.

Jos puolestaan olet kiinnostunut Changemaker-vierailijasta omalla rippileirilläsi, lisätietoja saat niin ikään Hetalta!

Rippikoulupaketin ja sen harjoitteet ovat ideoineet ja tehneet Changemakerin harjoittelijat, teologian opiskelijat Sini-Maaria Kauppi ja Hanna Mithiku sekä vapaaehtoisista koostunut rippikoulutyöryhmä. Pakettia pilotoitiin jo muutamilla viime kesän rippileireillä, minkä jälkeen harjoitteita on kehitetty eteenpäin entistä toimivammiksi.

Tutustu pakettiin ja ota se käyttöösi täältä!

Changemaker vetosi kehitysyhteistyövarojen puolesta

Ke, 21.3.2012 - 18:03
Hallitus neuvottelee tämän viikon torstaina 22.3. kehysriihessä seuraavien kolmen vuoden määrärahoista. Myös kehitysyhteistyövarat ovat mukana keskustelussa.

Jotta taloustaantuman laskua ei maksatettaisi maailman köyhillä, Kepa on tällä viikolla lähestynyt pääministeri Jyrki Kataista, valtiovarainministeri Jutta Urpilaista sekä neuvottelevia puolueiden puheenjohtajia kirjeellä, jossa Suomea vaaditaan pitämään kiinni annetuista lupauksista nostaa kehitysyhteistyön määrärahat 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta vuoteen 2015 mennessä.

Kepan esimerkin kannustamana myös Changemakerin tiimi päätti vedota ministereihin ja puoluiden puheenjohtajiin kehitysyhteistyövarojen puolesta.

Changemaker-viikonloppu lähestyy - vielä ehtii ilmoittautua mukaan!

To, 15.3.2012 - 18:22
IMG_5041_pChangemakerin koulutusviikonloppu on jälleen kulman takana! Mikä olisikaan parempi tapa nauttia sulavasta lumesta ja päivän valoisuudesta kuin antoisa koulutusviikonloppu luonnon helmassa! Tänä keväänä paikkana on Kouvolan lähistöllä sijaitseva Puhjonranta ja ajankohtana 30.3–1.4.

Viikonlopussa on luvassa paljon mielenkiintoista ohjelmaa: valmistautumista rauhakampanjaan, talous- ympäristöaiheista koulutusta sekä Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Antti Pentikäinen puhumaan rauhantyöstä! Rento iltaohjelma puolestaan vie riparipaketin syövereihin, luovat työpajat, ulkoilu ja yhdessäolo takaavat rentoutumisen. Lisäksi saat kattavasti tietoa pysyvistä teemoistamme ja voit osallistua sunnuntaina aamupäivällä pidettävään jäsenkokoukseen.

Changemaker-viikonloppu on yksi verkoston vuoden päätapahtumista. Se on oiva tapa tutustua muihin maailmanmuuttajiin sekä saada uusia ideoita vaikkapa paikallisryhmän toimintaan. Kannattaa ehdottomasti lähteä mukaan - Kerätkää siis vaikka porukka kasaan ja tulkaa yhdessä!

Viikonlopun hinta on 20 euroa, paitsi ensikertalaisille ilmainen. Jäsenkokoukseen osallistuville Changemaker korvaa julkisilla kulkuvälineillä tehdyt matkat kokonaisuudessaan, muille omavastuuosuus matkoista on 20 euroa.

Ilmoittauduthan 22.3 mennessä Hannelelle (hannele_tulkki@hotmail.com) niin varmistat paikkasi kevään kovimmassa viikonlopussa. Kerro ilmoittautumisesi yhteydessä nimesi, osoitteesi, syntymäaikasi, puhelinnumerosi ja mahdollinen erityisruokavaliosi. Alaikäiset tarvitsevat huoltajan suostumuksen osallistumiselle.

KUTSU: Jäsenkokous 1.4.2012

Ma, 5.3.2012 - 12:21
IMG_4946_rChangemakerin jäsenkokous järjestetään sunnuntaina 1.4. Puhjonrannan leirikeskuksessa Kouvolassa klo 09.30. Tässä kokouksen esityslista. Liitteet toimitetaan sääntöjen mukaisesti viimeistään kaksi viikkoa ennen kokousta. Kuten esityslistasta näkyy, on tärkeitä päätöksiä tehtävänä. Tervetuloa siis vaikuttamaan!

Changemaker jäsenkokous, 1.4.2012 Kouvola

Esityslista

1. Kokouksen avaus
2. Valitaan puheenjohtaja, sihteeri, ääntenlaskijat ja pöytäkirjantarkastajat
3. Hyväksytään esityslista
4. Uuden tiimin esittely ja kuulumiset
5. Työryhmän ehdotus Changemakerin puheenjohtajan tehtäviksi, palkkioksi ja aikatauluksi (Liite 1.)
Esitys: Keskustellaan ehdotuksesta, tehdään tarvittavat muutokset ja hyväksytään ehdotus.
6. Toimintakertomus 2011 (Liite 2.)
7. Changemakerin ja Kirkon Ulkomaanvun yhteistyösopimus (Liite 3.)
Esitys: Tarkistetaan ja todetaan, että yhteistyösopimus ei vaadi päivittämistä. Hyväksytään yhteistyösopimus.
8. Vaalitoimikunnan valinta
9. Muut esille tulevat asiat
10. Ilmoitusasiat
11. Kokous päättyy

Jäsenkokoukseen ei tarvitse ilmoittautua erikseen, mikäli osallistut myös kokousta edeltävään CM-viikonloppuun, johon ilmoittaudutaan Hannelelle ( hannele_tulkki@hotmail.com) 22.3. mennessä. Kerrothan ilmoittautumisen yhteydessä, jos osallistut vain jäsenkokoukseen.

Kuusamossa uusin CM-paikallisryhmä

Ti, 28.2.2012 - 14:29
Changemaker on saanut jälleen uuden paikallisryhmän, tällä kertaa Kuusamoon. Viime viikolla perustettu ryhmä on tällä hetkellä verkoston pohjoisin. Uuden ryhmän myötä Changemakerin paikallisryhmien määrä on nyt yhteensä 22.

Changemaker toivottaa Kuusamon ryhmän ja kaikki uudet muutoksentekijät lämpimästi tervetulleiksi yhä kasvavaan joukkoomme!

Mikäli olet kiinnostunut toiminnasta Kuusamossa, lisätietoja saat ryhmän yhteyshenkilöltä: Hanna Korpua, kenka_95@hotmail.com, 040-318 1095

Ilmoittaudu mukaan Changemaker-viikonloppuun!

Ti, 28.2.2012 - 14:11
IMG_5041_pChangemakerin koulutusviikonloppu on jälleen kulman takana! Mikä olisikaan parempi tapa nauttia sulavasta lumesta ja päivän valoisuudesta kuin antoisa koulutusviikonloppu luonnon helmassa! Tänä keväänä paikkana on Kouvolan edustalla sijaitseva Puhjonranta ja ajankohtana 30.3–1.4.

Viikonlopussa on luvassa paljon ohjelmaa, muun muassa Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Antti Pentikäinen tulee puhumaan rauhantyöstä! Lisäksi luvassa talouskoulutusta, tämän vuoden kampanjaan valmistautumista, banderollien maalausta ja luontoaiheista koulutusta. Rento iltaohjelma vie riparipaketin syövereihin, luovat työpajat, ulkoilu ja yhdessäolo takaavat rentoutumisen. Lisäksi saat kattavasti tietoa pysyvistä teemoistamme ja voit osallistua jäsenkokoukseen. Ota siis kaverisikin mukaan!

Viikonlopun hinta on 20 euroa, paitsi ensikertalaisille ilmainen. Jäsenkokoukseen osallistuville Changemaker korvaa julkisilla kulkuvälineillä tehdyt matkat kokonaisuudessaan, muille omavastuuosuus matkoista on 20 euroa.

Ilmoittauduthan siis 19.3 mennessä allekirjoittaneelle (hannele_tulkki@hotmail.com) ja varmista paikkasi kevän kovimmassa viikonlopussa. Kerro ilmoittautumisesi yhteydessä nimesi, osoitteesi, syntymäaikasi, puhelinnumerosi ja mahdollinen erityisruokavaliosi. Alaikäiset tarvitsevat huoltajan suostumuksen osallistumiselle.

Huom! Ilmoitathan, mikäli et aio osallistua sekä koulutusviikonloppuun että siellä järjestettävään jäsenkokoukseen.

Eli, Sinä, Puhjonrantaan 30.3–1.4 ja maailma on taas kauniimpi paikka! :)

Terkuin,
Hannele Tulkki