Adventti valmistaa jouluun

Ensimmäinen adventtisunnuntai aloittaa uuden kirkkovuoden ja jouluun valmistautumisen. Adventtiaikaan kuuluu neljä adventtisunnutaita. Jeesuksen syntymää edelsi odotuksen aika, jolloin profeetat välittivät Jumalan kansalle lupauksia Vapahtajan tulemisesta. Joulun odotusaikana seurakunta omistaa uudelleen nämä lupaukset ja valmistautuu kuulemaan sanomaa niiden toteutumisesta. Kirkkovuoden ensimmäinen sunnuntai julistaa, että Jumala ei ole kaukana meistä. Hän lähestyy kansaansa antaakseen sille pelastuksen uuden ajan. Hoosiannaa laulaen kirkoissa tervehditään Jeesusta Kuninkaana ja iloitaan siitä, että hän on tullut ja vapauttanut meidät yhteyteen Jumalan ja toistemme kanssa.
Ensimmäisestä adventtisunnuntain jälkeisestä maanantaista on vanhastaan alkanut jouluaattoon asti kestänyt adventtipaasto, jota kutsutaan myös pieneksi paastoksi erotuksena pääsiäistä edeltävästä suuresta paastosta.
Ensimmäistä adventtisunnuntaita sävyttää riemu Hoosianna-virsineen ja se kuuluu suosituimpien kirkossakäyntipäivien joukkoon. Viime vuonna juhlapyhä keräsi n. 140 000 kävijää. Jouluaatto on edelleen suosituin juhlapyhä 400 000 kävijällä. Oulun seurakunnat järjestävät ensimmäisen adventtisunnuntain jumalanpalveluksia ympäri kaupunkia.