Usko
Miten uskon? Niin paljon selityksiä maailman synnystä, kuolemanjälkeisestä elämästä... Miten siis oppii uskomaan? Voisiko kertomusta vaikka maailman synnystä tulkita eri tavoin?
"Etsikää, niin te löydätte", lupaa Raamattu. Usko on lahja, jonka Jumala lahjoittaa ihmiselle. Sitä voi rukoilla. Jo pelkkä rukous on pieni uskontunnustus, sillä osoitathan sen jo jollekin toiselle. Harvemmin ihmiset niin sanotusti "paukahtavat uskoon". Jumalan etsiminen on tie ja yleensä hiljalleen etenevä prosessi. Älä siis kiirehdi, vaan tunnustele rauhassa. Matkalla auttaa Raamatun lukeminen, rukoileminen ja kirkossa käynti. Ylipäätään suosittelemme lämpimästi hiljaisuuden viljelyä, sillä loppupeleissä hiljaisuus ja hiljentyminen ovat parhain mahdollisuus löytää paikkansa Jumalan kasvojen edessä.
Kertomusta maailman synnystä voi tulkita monella eri tavalla, mutta meidän kirkossamme luomiskertomusta ja tieteen selitysmalleja ei aseteta vastakkain. Evoluutioteoria on täysin hyväksyttävä malli maailman synnylle. Luomiskertomus sen sijaan kertoo meille ihmisen suhteesta Jumalaan ja Jumalan suhteesta ihmiseen.
Kommentit
"Voisiko kertomusta vaikka maailman synnystä tulkita eri tavoin?"
Raamatun mukaan Jumala loi maailman, joten erittäin vaikeaa on yrittää "tulkita" asia jotenkin toisin... joko ihminen allekirjoittaa sen mitä Raamatussa sanotaan, tai sitten ei. Näin hyvin yksinkertaisesti selitettynä.
"Evoluutioteoria on täysin hyväksyttävä malli maailman synnylle."
Ei pidä paikkaansa. Kristinuskossa "kehitysoppi" on täysi vitsi ja yleisesti, ko. teoria ei ole millään tavoin hyväksyttävä selitys maailman synnylle. "Kehitysoppi" ja luomiskertomus OVAT vastakkaisia selitysmalleja. Olennaista on luomiskertomus ja siinä erityisesti syntiinlankeemus.
Evoluutiobiologiassa ei tunneta mitään sellaista taitekohtaa hominidien evoluutiossa, jolloin alun ihanteenomainen tila vailla kärsimystä, kuolemaa tai vaikkapa synnytyskipuja (!) olisi korvaantunut luonnonvalinnan eloonjäämiskamppailuilla. Evoluutioteoria ei tunne syntiinlankeemusta! Tunteeko evoluutioteoria mahdollisesti aikaa, jolloin kuolemaa ei vielä olisi ollut maailmassa, mutta ihminen kuitenkin olisi ollut? Ei varmasti.
Raamattu taas, viitatessaan luomiskertomukseen, ei käsittele sitä koskaan vain symbolisesti vaan historiallisena tapahtumana. Näin mm. Deuteronomium ja Roomalaiskirje. Luomiskertomuksen väittäminen symboliseksi ja siten syntiinlankeemuksen selittäminen symboliseksi ei ole Raamatun uskonnon tapa ymmärtää luomista. Se on epäraamatullista teologiaa. Symbolinen luomiskertomus astuu kristinuskon ulkopuolelle. Aadamin lankeemus ja Kristuksen sovitustyö asetetaan luvuissa (Room. 5:18-19) selvästi rinnan yhtä todellisina historiallisina tapahtumina. Jos Aadamin lankeemus olisi vain vertauskuvallista, johdonmukaisuus vaatii, että myös Kristuksen sovitustyö olisi vain vertauskuvallista. Tämä Roomalaiskirjeen rinnastus ei jätä sijaa arvailuille: symbolinen luomiskertomus merkitsee väistämättä myös symbolista sovitusta. Sama pätee toisinkin päin: historiallinen sovitus merkitsee väistämättä historiallista luomiskertomusta, sillä nämä asiat rinnastetaan täysin toisiinsa. Kun ihminen teki syntiä, hän ei tehnyt sitä symbolisesti vaan tosiasiallisesti, ja kun Kristus sovitti synnin, hän ei tehnyt sitä symbolisesti vaan tosiasiallisesti.
Jos luomiskertomus olisi vain symbolinen, myös syntiinlankeemus olisi väistämättä vain symbolinen. Ja jos syntiinlankeemus on vain symbolinen, ihmisen synti on vain symbolinen. Ja jos synti on vain symbolinen, synnin rangaistuskin on vain symbolinen. Ja jos synnin rangaistus on vain symbolinen, sovitus synnin rangaistuksesta on vain symbolinen. Ja jos sovitus on vain symbolinen, on sovittajan toiminta vain symbolista.
Tällöin Jeesus ei ole muuta kuin esimerkillinen ihminen, rinnallakulkija tai tukija ihmisen heikkoudessa, korkeintaan jonkinlainen "avatara". Tällaisena hän ei periaatteellisella tasolla eroa mitenkään muista esikuvallisista ihmisistä kuten vaikkapa Buddhasta tai Laotsesta. Hän ei ole enää ihmiseksi tullut Jumala, joka antaa itsensä sovitusuhriksi ihmisten synneistä ottaen päälleen meille kuuluvan rangaistuksen. Jumalan Karitsa olisi enää vain marttyyri. Syntiinlankeemuksen vesittäminen merkitsee aina väistämättä kristinuskon vesittämistä.
Yhteenvetona voi sanoa, että ns. "teistinen evoluutio" on mahdottomuus evoluutioteorian kannalta, sillä evoluutio ei tunne syntiinlankeemusta eikä myöskään Jumalaa vaikuttavana syynä elämän synnyssä. Toisekseen "teistinen evoluutio" on mahdoton kristinuskon kannalta, sillä ei-symbolinen luomiskertomus edellyttää ihmisen olemassaoloa ennen kuoleman tuloa maailmaan, ja symbolinen luomiskertomus taas tekee tyhjäksi sovituksen (kristinuskon ytimen) symbolisella syntiinlankeemuksella.
"Teististä evoluutiota" kannatetaankin yleensä tietämättömyydestä johtuen. Siinä halutaan säilyttää jonkinlainen uskonnollinen mielenrauha, jossa tieteellistä kritiikkiä ei tarvitse harrastaa vaan ateistitutkijoiden teoriat niellään pureskelematta. Se kuitenkin jättää yleensä mielen taustalle kaihertamaan epämiellyttävän tunteen siitä, että kristinuskon totuuksia ei ehkä voikaan sovittaa yhteen evoluutio-ajattelun kanssa. Ongelmana on jonkinlainen skientismi, jossa tieteen ja totuuden välille vedetään yhtäsuuruusmerkki ajattelematta asiaa sen syvällisemmin. Tiede on kuitenkin muuttunut koko sen historian ajan ja on yhä jatkuvasti muutoksessa. Vanhoja teorioita ja tutkimustuloksia hylätään ja uusia omaksutaan. Näin tapahtuu tieteessä koko ajan. Sanotaan, että tiede on itseään korjaava järjestelmä. Mutta ei sellaista tarvitse korjata, joka on jo oikeassa. Tieteen nykytila ei siis koskaan ole totuus, ja siten tiede ei ole totuus. Tiede ja tieteen käsitys asioista muuttuu jatkuvasti. Totuus taas on muuttumaton.